torstai 16. elokuuta 2018

Asu kynähameella ja tämän viikon kuulumisia

Huhhuh, tällä kuluvalla viikolla on ollut melkoista vilinää, sillä nyt tällä viikolla valmistui ja valmistuu viimeiset loppukesän hääpuvut. Näyttävien pukujen ompelemisen lisäksi olen kuvannut vaatteita asiakkaiden päällä ja suunnitellut erilaisia vaatteita sekä meille, että asiakkaille. Tällä viikolla on myös toiseksi viimeinen Espanjan tentti tiedossa ja toki muutamat tehtävät vielä kesäkursseille. Pian alkaa toinen vuosi ammattikorkeakoulussa.

Asu kynahameella, komperon kivisilta, tyylibloggaaja, asukuva, Espritin paita ja hame

päivän asu, bloggaaja, ruudullinen kynähame, t-paita ja kynähame, Parikan korkokengät

Paita silkkihihoilla - Esprit
Kynähame - Esprit
Korkokengät - Minna Parikka
Kaulakoru - Kalevala Koru
Olkalaukku - Cobblerina

Koulun ja työn lisäksi olen ehtinyt myös kuvaamaan asua, tämä asu minulla oli päällä tavallisena työpäivänä, jolloin kävimme asiakkaan kanssa kuvaamassa valmistamaani hääpukua Komperon kauniilla kivisilloilla. Kompero sijaitsee Viinijärvellä ja kivisiltojen lähellä on myös ulkomuseo hirsirakennuksineen. Kivisillat ovat uskomattoman kauniit, todella hieno tausta hääpukukuvauksille ja tietenkin asukuvauksille! Rakastan tällaisia kaarevia siltoja ja en voi olla miettimättä, miten kestäviä nämä sillat ovat ja miten suuri työ niiden eteen on aikoinaan nähty. Muutenkin nämä sillat näyttävät samalta kuin saduissa, joissa vastaavan sillan alla asuu peikko tai menninkäinen.

Kompero, kivisilta, liperi, viinijarvi

päivän asu, muotibloggaaja, asukokonaisuus, kynähame ja paita, Minna Parikan kengät asussa

minna parikka, minna parikan kengät, celestia pink, yksisarviskengät, kengät yksisarvisilla

Tällä viikolla on tässä kaikessa tohinassa myös muutaman kerran tullut mieleen, että onneksi pidän parin viikon loman syksyllä. Olen myös yrittänyt etsiä vinkkejä Espanjan reissulle, jossa olemme kaksi viikkoa koko perheen kesken ja muuten kaikki onkin jo valmista lentolipuista talo- ja kissavahtiin, niin on turvallista lähteä ja olla huoletta lomalla. Olen katsonut kohteesta kuvia ja voi vitsit, miten odotan asukuvien ottamista kohteemme maisemissa! Vaellusreititkin vaikuttavat oikein kiinnostavilta.

ootd, fashionblogger, finland, checked skirt, pencil skirt

kompero, kivisilta, liperi, viinijärvi, koski, kaareva silta

koski, vesistö, pohjois-karjala, viinijärvi

hymy, päivän asu, kotimainen olkalaukku, ruudullinen kynähame ja paita, tyylibloggaaja

minna parikan korkokengät, korkokengät, pinkit korkokengät, kiiltonahka, minna parikka, kotimainen muoti

Asu kynahameella, komperon kivisilta

Muuten aion tänä syksynä panostaa hyvinvointiin enemmän ja otan taas tanssitunnit osaksi elämää. Jotenkin lähes vuosi ilman säännöllisiä tanssitunteja on ärsyttänyt ja aiheuttanut levottomuutta aina välillä, mutta toisaalta viime vuonna tanssituntien jättäminen oli siinä mielessä oikea päätös, että pääsi rytmiin kiinni työn ja opiskelujen yhdistämisessä. Nyt fiilis on luottavainen, että aikaa jää myös tanssille ja kyllähän liikunta on muutenkin suuri tekijä omalle hyvinvoinnille. Tästä se lähtee ja uskon, että tanssitunneille palaaminen tasapainottaa tätä arkea töiden ja opiskeluiden kanssa. :)

Kuten kuvasta näkyy, niin täällä on hieman helleaaltoa viileämpää ollut viime aikoina ja kynähameet on kaivettu jo valmiiksi esille. Odotan innolla ruskaa ja takkien käyttämistä, pidemmistä hameista ja paksummista materiaaleista puhumattakaan! Mukavaa loppuviikkoa teille kaikille, palaillaan seuraavalla kerralla vaikkapa juhla- asun tai jonkun muun aiheen parissa.

kotimainen olkalaukku, vaaleanpunainen laukku, kotimainen muoti, vaatteet esprit, espritin paita

kalevala korun kielo- kaulakoru, espritin vaatteet, esprit, kynähame, päivän asu, työpukeutuminen

4 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis paikka, nuo kivisillat näyttää todellakin siltä kuin olisivat jostain sadusta! :) <3 Ihana asu on jälleen, kynähameet kyllä pukee sinua aivan tosi hyvin. En nyt muista minnepäin Espanjaa olitte tarkalleen menossa, mutta jos käytte samoilla seuduilla kuin me toukokuussa, niin oot varmaan jotain juttuja blogistani lukenutkin :) Kirjoitin juuri eilen Caminito del Reystä, jota kyllä suosittelen lämmöllä! Toki lapsen kanssa voi olla, ettei välttämättä onnistu :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Tää paikka on kyllä aivan ihana, täällä saisi tosi hienoja kuvia jostain överipitsisestä tai röyhelöisestä valkoisesta asusta. :) Moni on sanonut samaa kynähameiden pukevuudesta, onhan nää kauniita ja muutenkin passaavat omaan tyyliin hyvin. <3 Myö mennään Alteaan, Benidorm on lähin isompi kaupunki. Olen lukenut kyllä kaikki Espanjaan liittyvät postaukset, pitää vielä kartasta katsoa, että onko suunta edes lähellä meidän kohdetta vai tyyliin toisella puolella maata. :D Meillä on kuitenkin siellä vuokra- auto käytössä ja reissussa on neljä aikuista + meidän lapsi, eli periaatteessa päästäisiin kahdestaankin käymään jossain erikoisemmassakin kohteessa. Tosin lapsikin on kuitenkin jo 5,5 vuotias ja rauhallinen luonteeltaan, niin pystyy kyllä vaellusreiteillä ja muualla käymään huoletta. :) YouTubessa törmäsin johonkin videoon, missä oli kuvia upeista vesiputouksista ja puistosta Alteassa tai Altean lähellä. <3 Vielä kyllä pitää googlata ahkerasti, niin selviää suunnitelmat tarkemmin! ^^

      Poista
  2. Todella kauniit asukuvat! :) lokaatiokin on ihanan satumainen, just semmoinen, että odottaa toiveikkaana bongaavan juurikin niitä satujen peikkoja tai haltioita.
    Voin vaan kuvitella miten ihanaa on tehdä hääpukuja <3 tosin itse varmaan itkisin joka sovituksessa vaikka onkin kyse asiakkaista ja tuntemattomista :D hääpuvuissa on vaan sitä jotain taikaa :)

    https://nouw.com/jennahola

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Jenna! :) Tuo paikka on kyllä aivan ihana, tykkään ottaa asukuvat ulkona ja lähellä luontoa, tausta näyttää useimmiten aika seesteiseltä. ^^ Hääpukujen ompelu on kyllä mahtavaa - se on niin tärkeä päivä kenelle tahansa ja monet haluavat pukea päälleen jotain laadukasta, täysin itsensä näköistä. :) Tänä kesänä valtaosa valmistamistani hääpuvuista on ollut kevyitä, hyvin istuvia ja mukavia päällä paksujen korsettimaisten yläosien sijaan. <3 Tulimme erään asiakkaan kanssa niin hyvin juttuun, että saimme kutsun häihin ja ei kyllä ollut itku kaukana, kun nähtiin miun tekemä puku alttarilla. Aivan ihana! Ja mahtavaa oli, kun viimeksi olen nähnyt itse tekemäni puvun häissä vissiin vuonna 2009 - oman hääpukuni teki ystäväni opinnäytetyönään. :) <3 Sanoppa muuta! ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)