perjantai 24. tammikuuta 2020

Komperon kivisilloilla ja millainen minä olen someseuraajana? / IG, TikTok, blogit...

Jäin pohtimaan tässä Tanjan blogipostauksen luettuani ja puhelinkeskustelumme jälkeen sitä, millainen kuva esimerkiksi minusta jää bloggaajana, mutta myös sitä millainen minä olen seuraajana sosiaalisessa mediassa? Olen itse kirjoittanut blogia vuodesta 2010 saakka ja lapsen syntymän jälkeen olen rajannut sisältöä tarkemmin perheeni yksityisyyden vuoksi. Seuraan itse myös paljon blogeja, tai niin paljon, mitä niitä on enää lukulistalla jäljellä. Monet ovat lopettaneet ja sehän on ihan tosi asia, että blogin pinnalle nouseminen vaatii todella pitkäjänteistä työtä ja suurta työmäärää, kun taas blogien alkuaikoina kuka tahansa pystyi pääsemään pinnalle olemalla ns. oikeaan aikaan liikkeellä.

Blogien laaduissa on myös ollut muutosta, mutta edelleen aito sisältö kiinnostaa ja ihmisen aitous siellä blogin takana. Uskonkin, että 2020- luvun suurin trendi on varmasti aitous ja hauskuus, joka näkyy jo nyt TikTokissa - kaiken sisällön ei tarvitse olla vakavaa ja neuvoa tai auttaa lukijaa, vaan paras sisältö voi olla myös sitä viihdyttävintä, hassua ja hauskaa sisältöä. Sellaista, josta jää hyvä fiilis pitkäksi aikaa!

Asu-pinkilla-villakangastakilla

Villakangastakki - Ril's
Toppi - Zara
Kietaisupaita - Rokita
Nahkahame - Rokita
Olkalaukku - Cobblerina
Hiuskukka - kirppislöytö
Korkokengät - Minna Parikka
Kaulakoru - Kalevala Koru

Kuvat; Tanja Räty

Asu-nahkahameella-ja-itsetehdyilla-vaatteilla-5

Seuraan itse eniten muoti- ja tyylipainotteisia vaikuttajia, mutta eri kanavissa olen erilainen niin julkaisijana kuin seuraajanakin. Esimerkiksi minusta saa todella erilaisen kuvan Facebookista, jos verrataan Instagramiin - Instagramissa annan enemmän itsestäni ja julkaisen impulsiivisemmin. Facebookissa en nykyään oikeastaan julkaise paljoa mitään. Facebookissa tykkään kavereiden julkaisuista ja selaan tiettyjä ryhmiä, jonka lisäksi jaan uudet blogipostaukset aina sinne. Instagramissa seuraan laajemmalla skaalalla ihmisiä - jonkin verran löytyy kavereita ja ystäviä seurantalistalta, mutta seuraan myös yhteistyökumppaneita, mielenkiintoisia persoonia, kanssabloggaajia, moottoripyöräilyä harrastavia, tanssia harrastavia ja jonkin verran myös hyvinvointiin sekä matkustamiseen liittyviä tilejä.

No, millainen seuraaja olen Instagramissa? Yleensä tsekkaan kaikkien stoorit, joita seuraan ja pyrin tykkäämään lähes kaikista kuvista, jotka tulevat feediini. Instagramin algoritmi on hieman ongelmallinen, sillä se ei välttämättä näytä kaikkien uusia kuvia feedissä, joka on todella harmi - siksihän minä niitä tilejä seuraan, että näkisin niiden sisällön Instagramissa! En sitä sisältöä, minkä algoritmi olettaa kiinnostavan minua eniten.

Minna-Parikan-kengat

Minna-Parikan-kengat-pinkit

Paivan-asu-talvimuoti-2020-1

Instagramissa tykkäämisen lisäksi pyrin olemaan nykyään aktiivisempi ja kommentoimaan kuvia enemmän, mutta myös vastailemaan stooreihin ja juttelemaan muiden kanssa DM- puolella. Pyrin keksimään aina positiivista kommentoitavaa, mutta joskus on hyvä myös pohdiskella vaikuttajan esille ottamaa asiaa. Instagramiin olen panostanut viime aikoina aika paljon ja yrittänyt ehtiä vastailemaan sitä mukaa kun viestejä tulee, mutta jos viestiin vastaaminen ei ole kiireellistä tai viesti sellainen mikä ei välttämättä vastausta vaadi, niin se voi jäädä ns. tärkeämpien viestien jalkoihin.

Mikäs sitten saa minut poistumaan seuraajista? Yleensä en tykkää hevos- ja lapsiaiheisista kuvista, enkä oikeastaan kovin paljoa pidä myöskään koira-aiheisista kuvista. Instagramin algoritmi tosin luulee, että haluaisin nähdä lapsiaiheisia julkaisuja feedissäni ensimmäisenä, vaikka ne olisivat viimeisiä mitä haluaisin nähdä ylimpänä. Joo, kyllä minullakin on lapsi, mutta en halua nähdä hirveästi lapsisisältöä somessa ja muualla, enkä varsinkaan sellaisia kuvia ja videoita mitkä menevät kyseenalaisiksi lapsen yksityisyyden kannalta tai tuovat lapsen huonossa valossa esille. En myöskään jaksa seurata tilejä, joissa jokainen stoori on valittamista arjesta, enkä tilejä, jotka spämmäävät aina 4-9 kuvaa kerralla.

Instagramissa en myöskään ala seuraamaan yhtäkään follow- unfollow- vaikuttajaa eli tyyppiä, joka alkaa seuraamaan sinua ja lopettaa seuraamisen parin päivän sisällä, jos et ala seuraamaan takaisin. Se on noloa ja aika läpinäkyvä keino yrittää saada lisää seuraajia - tätä tekee sekä somevaikuttajat, että yritykset. Muutaman kerran olen tosin itse lopettanut seuraamisen samalla viikolla, koska sisältö ei olekaan vastannut sitä mitä oletin profiilin kuvailun ja kuvien perusteella. Joskus lopetan seuraamisen myös siksi, ettei jonkun julkaisut enää tunnu niin kiinnostavilta tai inspiroivilta. Myös silloin, jos henkilö päivittää todella harvoin, niin saatan lopettaa seuraamisen.

Kivisillalla

Asukuva-Komperon-kivisillalta

Paivan-asu-pinkilla-ja-mustalla

Minna-Parikan-korkokengat

Entäs sitten TikTok? Latasin TikTokin vähän aikaa sitten ja siellä seuraan eri tyyppistä sisältöä kuin Instagramissa. Tykkään siellä eniten taide-, tanssi-, moottorikelkkailu-, moottoripyöräily-, muoti- ja valokuvaussisällöistä. TikTokissa on helppo löytää uutta seurattavaa ja on viihdyttävää katsoa videoita ympäri maailmaa. Joensuun seudulla TikTokkaajia ei ole vielä kovin paljoa, mutta pari tiliä laitoin seurantaan sielläkin. Olen myös pohtinut itse TikTokkien tekemistä, sillä voisi olla ihan hauskaa julkaista tanssivideoita, moottoripyöräily- ja kelkkailuvideoita. Tai tyyliaiheisia videoita. Ikäryhmä TikTokissa on minulle niin sanotusti väärä ainakin vielä, sillä suurin osa TikTokkaajista on todella, todella nuoria. En halua tehdä sisältöä lapsille, vaan mieluiten samalle ikäryhmälle kuin täällä blogissa ja Instagramissa eli 25-35 vuotiaille. Toki seuraajia on kaikista ikäryhmistä, mutta tämä ikäryhmä on kaikkein suurin ja hyvä niin.

Nuori ikätaso näkyy sovelluksessa todella hyvin tai huonosti, miten sen nyt ottaa, sillä kiusaamista on sovelluksessa ihan järkyttävä määrä. Myös suomalaisten TikTokeissa on ihan sairaita kommentteja ja suoranaista kiusantekoa. Instagramissa en ole koskaan törmännyt vastaavaan kiusaamismäärään ja olin kyllä järkyttynyt tuosta, miten lähes jokaisessa katsomassani videossa on törkeitä kommentteja. Instagramissa olen joutunut estämään vain kolme henkilöä, mutta luulen, että jos alan tehdä TikTokkeja, niin estoa pitäisi varmasti laittaa useammalle. Jotkut nuoret vielä tosin opettelevat käyttäytymistä myös netissä, mutta onneksi löytyy myös fiksuja nuoria joukosta ja siihen on kyllä syynsä, miksi sovelluksissa on ikärajat. TikTokista löytyy myös eri alojen harrastajien videoita ja esimerkiksi valokuvaamiseen löytyy todella rutkasti inspiraatiota sekä vinkkejä. Naismotoristeja löytyy myös todella paljon TikTokista!

Paivan-asu-pinkilla-takilla-ja-Minna-Parikan-kengilla-4

Tyylibloggaaja-talvi-2020

Asu-minihameella-ja-kietaisupaidalla

Blogeista saan ehkä eniten irti - minusta on ihana nähdä asut kunnolla, paljon kuvia ja samalla mietteitä taikka pohdintaa asusta. En kaipaa sitä, että jokainen postaus "auttaisi" tai "neuvoisi" minua somessa, vaan haluan arkeen hyvää fiilistä mielenkiintoisilta ja inspiroivilta persoonilta. En myöskään "jaksa" lukea kerta toisensa jälkeen raskasta sisältöä eli minusta blogissa jokaisen postauksen ei todellakaan tarvitse olla hirveän pitkä, raskaslukuinen (raskaasta aiheesta) eikä myöskään sellainen hutiloiden tehty parin kuvan juttu. Sopivasti kuvia ja sopivasti sisältöä on paras kombo.

Blogin pitää myös erottua joukosta, eikä seuraamani blogit ole sellaista samaa huttua kuin muilla saman genren bloggaajilla. Tykkään seurata eniten tyyli-, muoti-, kauneus- ja lifestyleblogeja, mutta en yleensä seuraa mammablogeja, perhelifestyleä, fitnessblogeja tai vastaavia oman kiinnostusalueen ulkopuolisia blogeja. Joidenkin blogien kaikki postaukset on pakko lukea, mutta joissain blogeissa taas valitsen kiinnostavat aiheet erikseen. En tykkää lukea myöskään blogeja, joissa lähes jokainen postaus on yhteistyö - näitä näkyy nykyään todella paljon. Saatetaan olla monta viikkoa julkaisematta mitään ja sitten julkaistaan monta kaupallista yhteistyötä peräkkäin, jonka lisäksi samaan aikaan tulee tyyliin yksi normaalipostaus yhteistöiden joukkoon.

Blogeissa myös haluan, että teksti on sujuvaa lukea ja mieluiten oikeinkirjoitussääntöjen mukaista, vaikka toki joskus voi tulla virheitä itsellänikin, vaikka luen tai pyydän läheisen lukemaan jokaisen postauksen useaan otteeseen ennen julkaisua. Jos virheitä tulee paljon esim. lukihäiriöstä johtuen, niin kannattaa ehdottomasti tarkistaa teksti Wordissa tai ilmaisessa OpenOfficessa ennen sen julkaisua!

Asu-nahkahameella-ja-itsetehdyilla-vaatteilla-3

Blogeja haluan myös kommentoida, jos kommentoitavaa tulee mieleen - tähän voisin varata enemmän aikaa, sillä sosiaalista mediaahan tämäkin on. Kommentoinnista voi saada myös uusia näkökulmia tai ajatuksia, mutta myös tunteen vertaistuesta tai kaveruudesta. Kommentoin yleensä blogeihin, joiden bloggaajat vastaavat kommentteihin - jos eivät vastaa, niin todennäköisesti en viitsi myöhemmin kommentoida, koska koen sen turhaksi. Erityisesti monissa Suomen suurimmissa blogeissa (joita siis tehdään päätyönä) kommentteihin ei vastata, joka on minusta aika outoa, kun esimerkiksi eräs ulkomainen suosittu matkusteluun keskittyvä IG- tili sadoilla tuhansilla seuraajilla vastaa jokaikiseen kommenttiin _ja_ yksityisviestiin, kun kommentteja on 300-650 per julkaisu ja itsekin olen useasti laittanut yksityisviestiä. Usein vastauksen saa vielä samana päivänä. Tästä syystä muistan säännöllisesti kiittää niitä suurempia blogeja ja muita vaikuttajia, jotka jaksavat ja viitsivät vastailla seuraajiensa kommentteihin - se kannustaa kommentoimaan jatkossakin ja sitouttaa seuraajia pysymään blogin mukana jatkossakin! Toki myös pienistä bloggaajista löytyy vaikuttajia, jotka eivät vastaa kommentteihin, mutta minusta vastaamatta jättäminen on yleisempää suurissa blogeissa.

Priorisointi, resurssit ja toki se, että minkä kokee tärkeäksi vaikuttaa tähän, mutta kyllä minusta ainakin on kohteliasta vastata ja varata hetki aikaa kommentteihin vastaamiselle, vaikka olisi miten kiireinen bloggaaja tahansa. Minä ainakin pidän tärkeänä, että vastaan kommentoijille ja varaan siihen aikaa, koska lukija ja seuraaja on sen arvoinen. Joskus voi myös olla, että vaikuttajalla on puhti poissa vastaamisten kanssa, mutta se on ihan ok ottaa esille ja silloin tietää, ettei vastausta ehkä tule, varsinkin jos bloggaaja tekee työkseen muutakin kuin blogia. Pääsääntöisesti minulle on tärkeää, että bloggaaja tai muu vaikuttaja on vuorovaikutuksessa seuraajiensa kanssa.

Paivan-asu-talvimuoti-2020

YouTubea en itse hirveästi seuraa, sillä siellä kohderyhmä on nuorempaa eli esimerkiksi suomalainen sisältö on ehkä vähän nuoremmille suunnattua. Näin ollen en saa videoista irti lähes mitään ja ikäisilleni suunnattu sisältö on yleensä perhelifestylea tai vastaavaa. Joitain videoita katson muutamilta ulkomaisilta ja kotimaisilta vaikuttajilta, mutta keneltäkään en taida ihan jokaista videota katsoa.

Myös podcasteihin olen tutustunut viime vuonna ja kuuntelen muutamia podeja viikottain. Muutamia todella hyviä on tullut vastaan, mutta ehkäpä voisin vinkkailla niistä myöhemmin omassa postauksessaan! Podcasteja on mukava kuunnella kävellessä ja kotona vaikkapa kotitöitä tehden, sillä monet podit ovat rentoa jutustelua eri aiheista. Podcastien tekemistä olisi mukavaa kokeilla jonkun kanssa!

Tässä tuli nyt aika kattava vastaus kysymykseen millainen minä olen somessa seuraajan roolissa. Millaisia someseuraajia te olette? Mitä asioita pidätte tärkeinä? 

Minna-Parikan-korkokengat-pinkit

12 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä aivan todella mielenkiintoinen postaus! Paljon olit aihetta pohtinut, ja tämä sai myös pohtimaan omaa rooliani somevaikuttajana ja -seuraajana. Paljon on oma aktiivisuus heikentynyt, mikä kyllä harmittaa. Mutta päivätyö vie niin paljon aikaa ja voimavaroja, että välillä ei repeä enempää, vaikka haluaisi. Mutta tekee silloin ja sen verran kuin ehtii :) Ehkä myös se on omaa kommentointia vähentänyt, kun oon huomannut ettei kaikki minun kommentit mene perille. Todella kauniit myös nämä kuvat ja asu! <3 Ihanaa sunnuntaita Milla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Joo, tämä on pyörinyt jonkin aikaa mielessä, mutta aikalailla yhdeltä istumalta tuli koko postaus kirjoitettua. :) Usein on juurikin tämä, että kun on myös päivätyö somen lisäksi, niin joskus joutuu priorisoimaan työt edelle ja siullakin kun on kokeiden tarkistusta yms. ylimääräistä niiden opetustuntien lisäksi. Joskus bloggeri tosiaan bugittaa niin, ettei kommentti mene perille - mie olen yleensä pyrkinyt päivittämään sivun just ennen kommentointia, niin menee varmemmin perille. :D Tai ainakin tuntuu siltä, ei jää enää niin usein matkan varrelle se kommentti. Ei niitä kuitenkaan aina muista kopioida ennen lähettämistä, niin sitten turhauttaa kirjoittaa uudestaan sama, tai oikeastaan ne mitä enää muistaa kommentista. Kiitos paljon, toivottavasti siellä oli ihana sunnuntai myös! <3

      Poista
  2. Olipa hyvä postaus ja monet asiat allekirjoitan omaltakin osalta!😊

    Ihana kun on muitakin äitejä, jotka eivät ihan hirveästi syty muiden lapsikuvista 🙈

    Pyrin itsekin somessa olemaan aktiivinen seuraaja sekä seurattava. Tykkään lähes kaikista feediin ilmestyvistä kuvista, katson paljon stooreja ja niitäkin tykkään kommentoida ja reagoida. Vastaan mulle tuleviin viesteihin.

    Toki olen hyvin pieni "somevaikuttaja" ja bloggaaja, mutta monelle se vertaistuki ❤

    Blogeja valitettavasti tulee kommentoitua harvemmin -vaikka niitä luenkin- kun en sitten koskaan muista käydä katsomassa mahdollisia vastauksia 🙈

    https://hennahelena.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! :) Haha, joo, kyllä meitä on useampiakin, jotka ei mitenkään inspiroidu muiden lapsikuvista tai lapsiaiheisista teksteistä. :D Varsinkaan sellaisista, missä on lapsi tuotu huonolla tai kyseenalaisella tavalla esille.

      Myö taidetaan olla aika samanlaisia somessa, kuullostaa tosi tutulta ja itsekin pyrin kommentoimaan enemmän. Se on kuitenkin niin pieni vaiva itselle, mutta voi ilahduttaa toisen päivää ja saada olon tuntumaan tärkeämmäksi. :) <3 Vertaistuki on tärkeää ja se yhdistää niin somessa kuin oikeassakin elämässä.

      Kiitos kommentista, mukava oli kun näin kattavasti kerroit omasta tyylistäsi olla somessa! <3

      Poista
  3. Mielenkiintoisia pohdintoja sulla ja kiva postaus aihe. Taidan itse olla aika samanlainen someseuraaja kuin säkin, muakaan ei oikeastaan kiinnosta hevos tai perhe lifestyle juuri yhtään :D Tiktokin latasin itsekkin muutama kuukausi sitten ja se on kyllä hauska sovellus, tulee jotenkin aina hyvällä tuulelle kun katsoo niitä videoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sofia! :) Mukava kuulla, että siekin olet aika samantyylinen someseuraaja. Joo, siis ei heppajuttuja eikä perhelifestylea - joskus on ok nähdä vähän jotain perhejuttua, mutta ei niin että kaikki sisältö on sitä perhe/ lapsi / uhma/ itku/ vaipparalli hommia... TikTok on kyllä hauska, varsinkin kun nyt algoritmi on alkanut näyttää miulle kiinnostavampaa ja parempaa sisältöä - aiemmin tuli paljon myös niitä teiniangsti yms liian nuorien kyseenalaisia videoita, mutta muutamia kun lisäsi seurattaviksi, niin alkoi tulla kiinnostavampia videoita! :) Tanssivideot on varsinkin jees, mutta myös noi motska, kelkkailu ja taidevideot ovat siistejä. ^^

      Poista
  4. Aikalailla ollaan samanlaisia someilijoita me, pystyin samaistumaan todella moneen kohtaan :) Todella hyvää ja mielenkiintoista pohdintaa ja ihan huippuja ajatuksia. Ja erittäin hyvä ja ajankohtainen postausaihe!

    Harmittaa nyt vähän se, että oma aktiivisuus joka osa-alueella on vähän kehno, mutta sen nyt varmaan ymmärtää ihan jokainen mun aktiivinen seuraajani :D Tuosta TikTokista mä en oo ees vielä kuullut, nyt luin siitä ensimmäistä kertaa. Youtube ja Podcastit eivät mua itseäni kiinnosta, oon lähinnä blogi- ja instamaailmassa. Instan tarinoihin oon yrittänyt tutustua, mutta silti ei vaan tuu katsottua/tehtyä omia niin paljon mitä ehkä kannattaisi :D Kiinnostaisi kuitenkin kovasti! Insta on nyt muutenkin hieman jäänyt, kun kamera täyttyy vaan nykyään vauvelin kuvista ja niitähän mä en julkaise mihinkään :'D No mutta kunhan tää vauva-arki helpottuu, niin enköhän oo taas aktiivisempi blogissa ja instassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Kata, tämän toki jo tiesinkin, että ollaan aika samanlaisia somettajia. <3 Ihana juttu! ^^ Kiitos, tosi moni on tästä antanut hyvää palautetta ja hyvin on näyttökertojakin tällä postauksella. :)

      Joo, se on ihan ymmärrettävää! <3 Siitä se sit helpottuu, kun vauva kasvaa ja näin. Muistan kyl itekkin, miten hankala oli saada kuvia pienen vauvan kanssa, kun aina oli pimeää silloin kun olisi joku ollut kuvia ottamassa. Talvivauva, niin ei ihan samalla tavalla valoa ollut silloin ja muutenkin oli mahakipuinen yms, niin hankala päästä kovinkaan kauas. :) Onneksi helpottui sit lapsen kasvaessa ja nyt vasta helppoa onkin, kun lapsi täyttää kohta jo seitsemän! <3 Nauti rauhassa pikkuvauva- ajasta niin paljon kun voit ja pyydä tarvittaessa myös apua läheisiltä. <3 <3

      Poista
  5. Olipas mielenkiintoinen postaus ^_^
    Mä ensinnäkin ihailen aina tuota sinun kykyäsi panostaa blogin kirjoittamiseen, yleensäkkin tehdä aivan kaikkea, sinulla on lapsi arki, oma yritys, ehdit silti harrastaa, opiskella, kirjoittaa blogia, ottaa kauniita asukuvia. Huh huh, ei voi muuta sanoa kuin että oot rautaa kun kerkiät kaikkeen tähän :D
    Musta itsestäni tuntuu että mulla loppuu arjessa tunnit kesken, pää ei enää illalla toimi kun olisi vihdoinkin hetki aikaa kirjoittaa jne. Huomaan myös, että kärsin tällä hetkellä jonkinlaisesta eksymisestä. En oikein tahdo nyt taas löytää itseäni, omaa tyyliäni ja tuntuu että kaikki luova on tällä hetkellä ihan hukassa.

    Tuohon seuraajille kommentointiin, itse pidän myös kohteliaana tapana vastata edes jotain pientä saamiin kommentteihin, jotenkin tuntuu jopa hassulta et miksi toiset jättää vastaamatta. Tulee todella surullinen olo, jos joku lukijoista on nähnyt vaivaa kirjoittaa pitkän pätkän ja sitten siihen ei reagoitaisi millään tavalla. :(
    Tähän täytyisi kyllä itse panostaa enempi, muiden teksteihin kommentointi. Monet postaukset herättävät paljon mielenkiintoisia ajatuksia, mutta sitten en aina ehdi/jaksa alkaa kirjoittamaan mitään, tai ajattelen ettei tämä kommentti ole julkaisun arvoinen. Pitäisi selättää moiset turhat ajatukset ja enempi panostaa tähän puoleen :)

    Tuo tik tok on ihan uusi juttu minulle, täytyypi varmaan sitä tutkailla. Tuntuu että olen muutenkin jostain kivikaudelta kun en ymmärrä ja tiedä nykymaailman jutuista mitään, ihan hävettää monesti. Ja kauhulla odotan omien poikien esiteini aikaa jolloin lapset todennäköisesti tietävät enempi kuin äiti. Millä pysyä perässä ja millä pystyä valvomaan netin käyttöä jos on ite ihan tumpelo kaiken uuden kanssa, apuva :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Aina välillä joku näistä jää vähemmälle huomiolle, nyt esimerkiksi olen hieman jäljessä opintojen kanssa, kun isän tilanne oli päällä ja vietin aikaa osastolla isän kanssa. Niitä ehtii tehdä sit hautajaisten jälkeen ja ehkäpä se valmistuminenkaan ei ole niin päivän päälle, kun elämässä sattuu tärkeämpiäkin juttuja välillä. Miulla muuten aiemmin oli vähän samaa, et pää ei toimi jne jne, mutta ruokavalio, liikunta ja unirytmi ovat kunnossa niin jaksaa tehdä ja olla aktiivinen koko päivän! Luovuuden kanssa on hyötyä lukemisesta, piirtämisestä, luonnossa ulkoilusta, puheluista kavereiden kanssa ja liikunnasta. Mutta kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota, että missä kohti päivää alkaa olla väsynyt ja etsiä syytä mistä se johtuu - voiko esim. liian vähäinen nestemäärä, sokerin saanti tai valkoinen vehnä vaikuttaa?

      Joo, sanoppa muuta! Miuta häiritsee kyllä se, että jos tätä tekee työkseen ja ei viitsi vastata esim. yhteistyöpostauksienkaan kommentteihin, niin jää vähän sellainen "öööh..."- fiilis. Että et sitten viitsi edes kiittää kommentista, vaikka joku on jaksanut nähdä vaivaa ja lukenut kirjoittamasi yhteistyöpostauksen, josta saat myös palkkaa. :O Outoa, varsinkin kun itse aina varaa aikaa kommentteihin vastaamiseen ja vastaa jokaiselle yleensä aina erikseen. Varmasti ymmärrät mitä tarkoitan ja täysin samaa mieltä oon kyllä siun kanssa!

      Kannattaa kokeilla, ihan viihdyttävä sovellus ja nyt kun on alkanut tulla aikuisempaa sisältöä, niin miekin löydyn sieltä. Instagramissa on hauskuus kärsinyt aika paljon algoritmien takia ja muutenkin - IG tuottaa ilmeisesti todella hyvin rahaa ainakin toistaiseksi ja raha edellä alkaa mennä koko sovellus... Puhumattakaan shadow banneista, siitä että kuvien näkyvyys tippuu radikaalisti, jos et vuorokauteen (!!!) päivitä mitään jne ja jos et saa alle puolessa tunnissa tarpeeksi reaktioita, niin kuvat tippuu feedissä tosi alas eli eivät näy edes niille, jotka siuta seuraavat IG:ssä. Eivät kuulemma piilota niitä feedistä, mutta pitää kuulemma selata tarpeeksi alas - yeah right! :D Kuka jaksaa selata kymmeniä, jopa satoja kuvia uudestaan läpi, että näkisi nuo uudet julkaisut. TikTokissa on enemmän hassuttelua, hauskoja juttuja ja muuta, kunhan ignooraa teinien ja lasten angstit, kehuskelut huonoilla asioilla, kiusaamiset yms.

      Kannattaa pysyä kärryillä näistä ja opetella uutta aina. Työelämässäkin on siitä hyötyä, että osaa käyttää eri laitteita, sovelluksia ja ohjelmistoja! :) ^^

      Poista
  6. Hyvin kirjoitettu. Jotenkin omalla kohdalla oon kokenu vain helpommaksi olla koskematta pitkällä tikullakaan sivuihin/appeihin/peleihin joissa ei tunnu olevan mitään mukavaa vaan ainoastaan kinastelua yms. Youtube on melkein täysin korvannu kyllä tavalliset tv kanavat, kun voi katsoa juuri sitä sisältöä mitä haluaa ja silloin kun haluaa plus monilla kanavilla on pieni mukava yhteisö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jan! :) Joo, samaa mietin TikTokin kanssa, mutta sinne on alkanut nyt liittyä 25-35 vuotiaita sen verran paljon, että eiköhän tuo kiusaamiskulttuuri siellä muutu. :) Yleensähän lapset lähtevät sovelluksesta toiseen, kun sinne alkaa tulla enemmän aikuisia ihmisiä - ja toki osa lapsista ja nuorista alkaa vuosien mittaan aikuistua sen verran, että saattaa vähän nolottaa mitä on tullut netissä sanottua. Mie en jotenkin ole päässyt kiinni Youtubeen, meillä tosin on Viaplay ja Netflix, niin ei tarvitse sieltä etsiä katsottavaa. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)