torstai 16. tammikuuta 2020

Toiveita vuodelle 2020

Viime vuosi ei mennyt ihan nappiin, kuten kuvasin tässä postauksessa ja haluan hieman jäsennellä mitä kaikkea toivon tältä vuodelta. Rima ei ole korkealla, mutta toivon todella, että tämä vuosi olisi viime vuotta parempi! Kuvituksena postauksessa on vaihteeksi mustavalkoisia kuvia hieman vanhahtavalla filtterillä - minusta tämä käsittely sopi näihin kuviin, kun tuolta taustalta pilkottaa kaupunginvalot ja onhan nämä myös hieman vaihtelua normaaliin.

Kynahame nyorityksella, paivan asu, bloggaaja, joensuu

Kuvat; Tanja Räty

mustavalkoinen potretti, mustavalkoinen kasvokuva


Toivon, että työharjoittelukuviot selviävät ja pääsisin paikkaan, jossa saa oikeasti tehdä jotain hyödyllistä ja kehittävää. Muutamia hakemuksia olenkin jo laittanut, mutta edelleen kiinnostaisi myös lähteä ulkomaille työharjoitteluun. Plussaa olisi, jos tehtävä liittyisi viestintään ja sosiaaliseen mediaan!


Toivon sydämeni pohjasta, että läheiseni voittaa kamppailun terveytensä kanssa.


Toivon, että blogini ja Instagram-tilini kasvavat vielä. Mukavasti tuli molempiin uusia ihmisiä viime vuonna, katsotaan miten tänä vuonna käy - hyvältä näyttää ainakin tällä hetkellä.


Toivo elää, että saan unettomuuden taas hallintaan ja nukuttua paremmin kuin vuonna 2019.


Tyyli, asu poolopaidalla, mustavalkoinen kuva


Toivon, että ihmiset huomioisivat toisensa paremmin ja myös kiinnittäisivät huomiota omiin tapoihinsa. Myös luontoon tulisi kiinnittää enemmän huomiota ja ennen kaikkea järkevää, faktoihin perustuvaa ajattelua. Ei ole normaalia, että Australiassa ja Amazonissa on tuollaisia katastrofeja, joista ei alkuun edes uutisoida missään. Ilmeisesti myös Afrikassa palaa, mutta siitä ei ole hirveästi uutisoitu vieläkään tai en ainakaan itse ole bongannut viime aikoina mitään aiheeseen liittyvää.


Toivon, että ehdin moottoripyöräillä mahdollisimman paljon ja saada vaikkapa uusia kavereita harrastuksen tiimoilta. Muutenkin olisi mukavaa ystävystyä saman henkisten ihmisten kanssa, kun aikuisena ystävystyminen on hieman hankalampaa kuin nuorena.


Mustavalkoinen kasvokuva, blogi, tyyliblogi

Leeloon wetlook-hame asukuvissa



Haluaisin ottaa parempia kuvia ja panostaa varusteisiin enemmän. Olen itseasiassa selaillut järjettömän määrän kuvausvinkkejä ja pitäisi alkaa niitä laittaa toteutukseen mahdollisimman pian.


Toivon, että tämän hetkiset ystävyys- ja kaveruussuhteeni säilyvät, mutta myös syventyvät tänä vuonna! On aivan uskomatonta, miten paljon voi saada virtaa vaikkapa illanvietosta kavereiden kanssa, mutta samalla tavalla energiaa saa kahvitteluista, yhdessä treenaamisesta ja vierailuista esimerkiksi museoissa tai muissa kohteissa. Tänä vuonna pitää nähdä myös läheisimpiä ystäviäni useammin kuin viime vuonna.


Mieheni väläytti ideaa, että lähtisimme 30-vuotissyntymäpäivänäni Espanjaan lähes pariksi viikoksi - olisipa ihanaa! Saa nähdä tarvitseeko tänä vuonna tehdä remppoja tai muuta, mutta jos ylimääräisiä rahareikiä ei ilmaannu, niin voitaisiin kyllä tehdä reissu Espanjaan taas. Suunnittelemme tällä hetkellä reissua Tukholmaan kavereiden kanssa tähän keväälle, mutta saa nähdä menevätkö aikataulut yksiin.

Mitä te toivoisitte tänä vuonna tapahtuvan? 

6 kommenttia:

  1. Oon löytänyt sun blogin aika vasta ja tämä on kyllä ihanan elämänmakuinen ja kiinnostava :) tykkään sun tyylistä myös todella paljon ja ihanaa, että löytyy bloggaajia myös Helsingin ja muiden isojen kaupunkien ulkopuolelta :D

    Koska käytät korkokenkiä selkeästi melkein päivittäin, niin mua kiinnostais kovasti, miten alunperin aloit totuttamaan sun jalkoja korkkareihin ja mitä huomioit, että jaksat kävellä korkkareilla koko päivän? :) ja mitä vinkkejä antaisit aloittelevalle korkkarihullulle, jolla kävely ei ihan vielä ole priimaa ja jalat väsyy helposti? En tiedä, saisko tästä jopa yhden postauksen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos paljon ja huippua kun pidät! <3 Haha, joo :D Tosi monet bloggaajat ovat kyllä pk- seudulta, mutta löytyy meitä muualtakin ja esimerkiksi Blogit.fi- sivun haun kautta on helppo löytää myös bloggaajia eri puolelta Suomea. :)

      Tuosta tosiaan saisi yhden postauksen, pitää laittaa työn alle ja julkaisuun mahdollisimman pian! Kiitos toiveesta, ihana kuulla, että korkkarihulluutta on sielläkin ja miepä otan myös nuo asiat esille postauksessa. :) <3

      Poista
  2. Mitähän toivoisin tältä vuodelta.. Hmm. ei ehkä ole liian toiveikasta toivoa uudelta paikkakunnalta uusia tuttuja ja kuvausrintamalle voisi toivoa että löydän uusia kuvauskamuja ja kiinnostavia + erilaisia kuvausprojekteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa hyvältä :) Käydään ihmeessä kuvaamassa joku kerta, kun olen siellä Etelä-Suomessa - seuraavasta reissusta taisinkin jo kertoa siulle. ^^

      Poista
  3. Ihana lukea sinun blogia, olet niin aito ja oma itsesi, kuten olet aina ollut. Toivon teidän perheelle kaikkea hyvää tulevalle vuodelle! T: Ystävä? menneisyydestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla! :) Toivotaan, että vuosi olisi parempi kuin tähän mennessä on ollut - ei ollut kovin vahva alku vuodelle. Pietään peukkuja ja kaikkea hyvää myös siulle tähän vuoteen! ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)