tiistai 25. tammikuuta 2022

Tanssia ja päivän asu pellavahameella

Ihastelen ikkunasta, miten kauniilta auringonlasku taas näyttääkään. Ihmettelin aamulla valoisuutta ja auringon näkemisen tuomaa virkeyttä - valo vaikuttaa niin hurjan paljon suomalaiseen mieleen. Viikkoni alkoi toimistolla ja odotan innolla mitä tämä viikko tuo tullessaan, sillä näemme pitkästä aikaa ystäviä ja lapsikin pääsee serkkunsa kanssa elokuviin. Olemme nimittäin olleet aika pitkälti kotona ja töissä, sillä harrastuksia on joko peruttu tai siirretty eteenpäin useampaan otteeseen. Eli siltä osin tämä viikko liippaa jo läheltä normaalimpaa elämää, johon kuuluu muutakin kuin työ, opinnot ja koti. 

Paivan-asu-nahkatakilla-18

Nahkatakki ja pellavahame - Rokita
Saappaat - Dame Rose 
Kaulahuivi - anopin neuloma
Sukkikset - Oroblù
Olkalaukku - Cobblerina 
Korvikset - Piikoski 
Paita - Femme Luxe

Paivan-asu-nahkatakilla-16Paivan-asu-nahkatakilla-14

Onneksi itselläni on tanssin lisäksi myös valokuvaus-, blogi- ja someharrastus, vaikka kieltämättä olisi ihana päästä takaisin aiempaan kuntoon ja päästä harrastamaan tanssia muiden kanssa. Toivoisin, että kurssit järjestettäisiin edes etänä, sillä en henkilökohtaisesti syty oikeastaan mistään muusta liikunnasta kuin tanssista ja voimistelusta. Lenkkeily on itselleni pakkopullaa, kuten myös salilla käynti. Lihaskuntotreenit etävalmennuksen avulla on ihan jees, mutta jotenkin tanssitunneilla on aina oma tunnelmansa ja treeni on intensiivisempi sillä tavalla, että se tuo enemmän hyvää oloa ja mieltä. Toki lihaskuntotreenitkin sitä tuovat, mutta eivät ihan samalla tavalla, jos ymmärrät mitä tarkoitan. 

Oletteko te muut tanssinharrastajat kehitelleet uusia harrastuksia tai jotain mistä saisi yhtä paljon irti kuin tanssista? 

Paivan-asu-nahkatakilla-12Paivan-asu-nahkatakilla-8

Kaipaan tanssia niin paljon ja tottakai liikunnan harrastaminen vaikuttaa hyvinvointiin, sekä jaksamiseen todella paljon. Josko tästä vuodesta saadaan kuitenkin sellainen hyvinvointiin painottuva vuosi, vaikka pahalta näyttää jatkuvien peruuttamisten ja siirtojen takia. Pitää nyt keskittyä näihin muihin harrastuksiin sen aikaa, kun tilanne on tanssin osalta epävarma. 

Yksi asia, josta olen ollut iloinen viime aikoina on se, että täällä on ollut pikkupakkasia, joka tarkoittaa nahkatakkeja ja verkkosukkiksia. On aina ihanaa päästä pukeutumaan hieman eri tavalla, vaikka edes takin osalta! Pari takkia meinasin vielä ommella itselleni, tulossa olisi liila villakangastakki nahkaisilla yksityiskohdilla ja metallinhohtoinen sininen nahkarotsi. Ennen inhosin sinistä, mutta aikuisena siitä on tullut yksi suosikkiväreistäni ja punaisten hiusten kanssa kirkkaat siniset sävyt sopivat loistavasti. Ei kyllä tekisi pahaa ommella myös muutamaa pellavahametta arkikäyttöön nyt, kun varastosta löytyy monen sävyistä pellavaa. 

Paivan-asu-nahkatakilla-20Paivan-asu-nahkatakilla-19Paivan-asu-nahkatakilla-4Paivan-asu-nahkatakilla-22

Tämä hame on kaunis ja mukava päällä, mutta suosikkiasiani tässä on silti se, että tässä on taskut. Naisten vaatteissa on todella harvoin taskut ja jos sellaiset on, niin ne ovat todella pienet tai matalat eli esimerkiksi puhelin tai avaimet tippuvat taskuista helposti pois. Sama juttu on kyllä joissain miestenkin takeissa, jotkut taskut ovat liian matalat tai taskun suut asetettu niin, että tavarat tippuvat taskuista. Asukuvissa taskut ovat myös näppärät, jos ei tiedä mitä tekisi käsillä, hahah. Peukku siis taskullisille mekoille ja hameille! 

Paivan-asu-nahkatakilla-17Paivan-asu-nahkatakilla-7

Tästä asusta pidän itse todella paljon. On ollut huippua käyttää lyhyttä takkia vaihtelun vuoksi ja tietenkin myös kuviollisia sukkiksia tavallisten mustien sukkahousujen sijaan! Ajattelin ottaa lähiaikoina enemmän aikaa kuvaamiselle ja erityisesti helmikuussa, koska todennäköisesti silloin saadaan taas tykkylumesta notkuvia puita ja pakkasia. Pakkasella aurinko paistaa aina ja luonto on kauneimmillaan. Aion myös kuvata filmikameralla, fiilis on niin erilainen ja saa kuvat suoraan albumiin, vaikka saahan noita kuvia muutenkin teetätettyä. 

Mahtavaa viikkoa teille kaikille! 

Paivan-asu-nahkatakilla-13

4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia jälleen ♥ Hauskaa, mä olen myös viime aikoina ihastunut siniseen ja huomannut tuon, että käy punaisen tukan kanssa aika kivasti :D Teininähän sininen oli mun lempiväri, ja kaiken huoneen sisustusta myöten oli oltava sinistä, mutta se jäi sitten pitkäksi aikaa.

    Liikuntaa on kyllä ollut haastava sisällyttää elämään nyt, kun kotijumppa alkaa olla ainut tarjolla oleva vaihtoehto. Tykkään lenkkeilystä, mutta ulkona on niin liukasta, että tuolla nyt ei paljoa kirmailla. Irtisanoin salisopparinkin nyt, kun sulut jatkuvat ties kuinka kauan ja ollaan toivottavasti muuttamassakin tässä pian toiselle paikkakunnalle. Olen yrittänyt tubesta katsella jotain tanssivideoita ja joogaa. Mieluummin sitä todellakin kävisi ohjatuilla tunneilla.

    Mahtavaa viikkoa sinnekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Kyllä, sininen on upea punaisen tukan kanssa. Sähkönsininen ja royal sininen varsinkin! :) Mie en tykännyt teininä yhtään sinisestä, mut vuosien mittaan siitä on tullut lemppari. Aluksi käytin mustan kanssa tummansinistä ja siitä se sit lähti laajenemaan myös muihin sävyihin.

      Tämäpä - ei tee hyvää kenenkään kunnolle ja hyvinvoinnille. :S Kotijumpat on sinänsä jees, mutta ei niistä saa samaa fiilistä kuin intensiivisten tanssituntien jälkeen. Täällä pystyisi lenkkeilemään, kun lunta on niin paljon, mutta ei vaan nappaa. Toivottavasti pääsette muuttamaan toiselle paikkakunnalle! <3 Tube on tuttu täälläkin ja lihaskuntovalmennuksia olen ostanut Fitclubilta, ne ovat ihan jees, mutta sit välillä innostus lopahtaa kun yksin tekee päivästä toiseen ja eihän ne ole lähelläkään tanssillista liikuntaa. :D Ohjatussa liikunnassa on myös se hyvä puoli, että ainakin jatkoryhmissä tanssin ope antaa palautetta ja käy korjaamassa, jos joku liike menee väärin tai ei ole yhtä näkyvä kuin pitäisi olla. :) Muodostelmia myös harjoitellaan yleensä, niitähän ei yksin voi oikein tehdä ja se on aika virkistävää, kun tehdäänkin eri suunnista / eri järjestyksissä ja liikutaan ryhmässä.

      Kiitos paljon! <3 Pietään peukkuja, että päästään pian takaisin ohjatun liikunnan pariin. ^^

      Poista
  2. Ihania kuvia jälleen kerran! Lumi on luonnut uusia kuvioita, on ollut ihanaa katsella muodostuvaa kinosta, mutta toisaalta sitten se siirtää pois ajotieltä. :D
    Korona-aika on luonut omat kuviot liikunnalle. Onneksi on tuo koira, mitä pitää lenkittää. Mutta ihan kivan harjoituksen se luo, kun koiralle tekee polkua lumihankeen. Eikä haittaa tehdä sitä korkkareissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Haha, totta kyllä! :D Meillä kävi tänään sen verran hassusti, että lunta on tullut yön aikana ja aamulla niin, että naapuri soitti teiden olevan tukossa ja oli joutunut hakemaan moottorikelkalla aamulehden. :D No, ei siinä mitään, suunnitelmat muuttuu aina välillä ja se kuuluu elämään.

      Sanoppa muuta! Nyt näyttää, että täällä Pohjois- Karjalassa ehkä päästään takaisin tanssitunneille ensi viikolla, jos ei mitään yllättävää satu. Ihan hyvä niin, vaikuttaa niin paljon hyvinvointiin verrattuna liikuntaan mitä tekee ns. pakon edessä, kun ei pääse harrastamaan itselleen mieluisaa liikuntaa. Kyllä, polun tallaaminenkin käy kyllä liikunnasta ja koiraa pitää tosiaan lenkittää, niin on vähän pakkokin lähteä liikkeelle. <3 :) Korkkarit aina jalassa, oli tilanne mikä tilanne. ^^

      Ihanaa viikonloppua siulle! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)