sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Vuosikooste 2022 - Saavutinko tavoitteet?

Se olisi vuosikoosteen aika vuodesta 2022! Toivottavasti ette ole ehtineet lukea tällaisia postauksia kyllästymiseen asti, sillä ehdin vasta nyt kirjoittaa enemmän ajatuksia ja fiiliksiä koko vuoden ajalta. Asetin joitain tavotteita ja haaveita vuodelle 2022, joten tässä postauksessa käyn läpi myös "Mitä toivon ja tavoittelen vuonna 2022"- postaukseen kirjoittamiani asioita. Vuosi meni todella nopeasti ja odotan, että tämä tuleva vuosi kulkee myös suhteellisen nopeasti, mutta toivon löytäväni paremman tasapainon vapaa- ajan ja työn välille. Siinä olen edistynyt todella paljon aiempaan verrattuna, jota voisi jonkinasteiseksi työn imuksi tai työnarkomaniaksi kuvailla ulkopuolisen silmin. Työ on aina ollut minulle tärkeää ja ehkä siksikin joskus tuntuu hankalalta jättää työasiat töihin, ellei ehdi saada kaikkea "valmiiksi" työajan puitteissa. 



Käydäänpä hieman läpi, mitä viime vuoteen sisältyi, ennen kuin käydään läpi toiveita ja tavoitteita tarkemmin! Vuonna 2022 pääsimme pitkästä aikaa viettämään häitä, kun isoveljeni meni naimisiin. Meillä oli tuolle lomapätkälle varattuna matka ulkomaille, mutta iloisen uutisen kuultuamme peruimme matkan ja toteutamme sen myöhemmin uudelleen - eihän tässä mikään kiire ole ja läheisen juhlat todellakin menevät ulkomaan reissun edelle! Vietimme samalla miniloman Alapitkällä ihanassa majoituksessa, toivottavasti menemme samaan paikkaan tänä vuonna uudelleen. 

Muuten vuoden matkailut rajoittuivat kotimaan sisälle, sillä viime vuoteen mahtui muun muassa reissu Pieksämäelle, sekä Helsinkiin, jossa kävin luonnonkosmetiikkapäivillä ja markkinointitoimistossa. Vuoden aikana kävin myös Kuopiossa muutaman kerran, mutta muuten liikkumiset olivat pääosin Pohjois- Karjalan alueella. Lokakuussa järjestimme juhlat ystäville ja läheisille, sillä meillä oli syyskuun lopussa 10v. hääpäivä ja itse täytin vuosia samalla viikolla. Juhlat olivat ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista, rentoa yhdessäoloa ja tilavat puitteet kotieläinpihan lähellä. Parasta. Aiomme ehdottomasti varata samasta paikasta myöhemminkin mökin tai huvilan juhlia varten, sillä varustelutaso oli todella hyvä ja tilaa riitti isommallekin porukalle, mutta hintaa oli vain noin kolmasosa siitä mitä maksettiin pienemmistä ei-niin-hyvin-varustelluista tiloista kolmekymppisillä.



Vuoden 2021 lopulla ja 2022 alussa sain kaksi työtarjousta, mutta olin koko vuoden samassa paikassa töissä kuin ennenkin. Olen viihtynyt todella hyvin, työilmapiiri on todella hyvä ja työ itsessään on tietyiltä osin haastavaa ja siksi erittäin mielenkiintoista. Eli vaikka paineita onkin välillä, niin se kuuluu asiaan kiireisimpinä aikoina, kunhan se ei ole sellaista jatkuvaa. Markkinointialalla paineet kuuluu usein asiaan. Yrittäjyyden jälkeen ihanaa on ollut se, että olen välillä voinut tehdä nelipäiväistä viikkoa ja tätä joustavuutta olenkin hyödyntänyt silloin, jos työ tuntuu tökkivän ja seuraavan vapaa-ajalle liian paljon. 

Yksi onnistuminen on myös se, että en ollut 24/7 töissä, enkä saatavilla ylipäänsä - pidän somevapaita päiviä säännöllisesti, puhelin on pääosin äänettömällä ja tein päätöksen vastata viesteihin kerralla, sillä en jaksa reagoida ja vastata viesteihin ajatuksen kanssa 24/7 heti kun niitä tulee. Useimmille tämä on onneksi ihan ok ja moni ymmärtää miksi näin, mutta olen saanut kuulla tästä myös negatiivista palautetta, sillä moni odottaa nykyään vastausta heti tai vähintään muutaman tunnin sisällä. Aika hullua, miten ihmiset ovat tottuneet saamaan vastauksen heti, jos miettii vaikka 15- vuotta taaksepäin ja millaista yhteydenpito silloin oli. Viime vuonna sain töissä haukutkin eräältä vaikuttajalta siitä, että vastasin hänelle vasta 24 tunnin kuluttua hänen ensimmäisestä ja ainoasta yhteydenotostaan. Some on tietenkin koukuttava, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta eivät kaikki voi olla koko ajan somessa ja saavutettavissa ylipäänsä, sillä elämässä pitää olla muutakin voidakseen hyvin. 

Yritän kuitenkin olla tuntematta syyllisyyttä vastaamattomista viesteistä, sillä niissä ei ole kysymys kenenkään elämästä tai kuolemasta. En tiedä miten teillä, mutta esimerkiksi minulle tulee kymmeniä viestejä päivässä, kun julkaisen jotain Instagramissa stooriin tai feediin. Sen lisäksi on myös WhatsApp, Wilma ja monta muuta sovellusta eli on pakko priorisoida, jos haluaa vapaalla tehdä muutakin kuin vastata viesteihin. 



Puhuin tavoitepostauksessani myös siitä, miten haluaisin löytää selkeän suunnan ja olla aktiivisempi Instagramissa. Kipuilen Instagramin kanssa edelleen, sillä sovellus on muuttunut vuoden aikana paljon ja en ole varma kannattaako siihen panostaa niin paljoa enää, sillä sille näyttää käyvän "Facebookit" ja seuraaminen on tehty hankalaksi. Inspiraatiota edelleen odotan ja en ole ollut vuoden 2013 jälkeen näin epäaktiivinen Instagramissa kuin vuonna 2022! Aiemmin siitä meinasi tulla pääkanava blogin rinnalla, mutta asia tuntuu kääntyneen toisinpäin. 

Viime vuoden aikana latasin myös BeRealin, joka on ollut ihanan virkistävä tuulahdus somerintamalla, vaikkakin Instagram ja TikTok kopioivat idean lähes heti. Ja hei, latasin myös LinkedIn- sovelluksen erään vaikuttajamarkkinoinnin koulutuksen myötä verkostoitumista ajatellen ja olen tykännyt! Oma profiili tosin pitäisi päivittää loppuun, mutta on mukavaa seurata viimeisimpiä aiheita muodin ja markkinoinnin tiimoilta. 



Yksi tärkein tavoite vuodelle 2022 oli säästää ja sijoittaa epidemia- aikana käytetyt säästöt takaisin. Kuten tuossa aiemmin linkitetyssä postauksessa kerroin, niin jouduin käyttämään kaikki säästöt yrityksen pakollisiin kuluihin, sekä elämiseen. Uuden työn myötä olen onneksi saanut säästettyä oman talouden "back upin" takaisin eli tässä onnistuin täysin ja olo on huomattavasti levollisempi kuin ilman säästöjä. Minulle on todella tärkeää, että pahan päivän tullessa voi turvautua säästöihin ja varsinkin tänä aikana, kun joka vuosi meno menee vain hullummaksi ja hinnat nousevat. 

Tänä vuonna aion jatkaa samaa eli säästän mahdollisimman paljon, mutta ihan kaikesta en halua kuitenkaan tinkiä - siksihän siellä töissä käydään, että elämä on mukavampaa myös vapaa-ajalla, eikä tarvitse elää kituuttamalla ja elämänlaatua jatkuvasti huonontaen hintojen nousun takia. Tämän vuoden tavoitteeksi siis säästää joka kuukausi tietty summa ja myös nauttia elämästä järkevissä määrin, ei tuhlaillen. Meillä saattaa olla yksi suurempi haavekin, jossa isoista säästöistä olisi paljon hyötyä eli vaikka mitään ei ole päätetty, niin säästämisestä on aina hyötyä ja iloa. 



Säästämisen lisäksi otin tavoitteeksi kuvaamisen treenaamisen ja noh, en ole kuvannut lähellekään niin paljon kuin aiempina vuosina ja suoraan sanottuna varsinkin pimeässä kuvaaminen karmii, kun valoa ei ole yhtään missään. Ei edes pientä valonkajoa kylästä tai kaupungista. Eli joo, tämä vastavaloon ja pimeällä kuvaaminen säilyy tavoitteissa tänäkin vuonna. Josko tänä vuonna vähän paremmalla onnella ja paremmalla kameralla.  



Viime vuoden tavoitteissa en uskaltanut uskoa ja toivoa, että tanssitunnit järjestyvät, mutta ne järjestyivät! Keväällä tanssitunnit olivat muistaakseni jossain välissä paussilla, mutta syyslukukausi kulki kokonaan läpi. Syyslukukaudella saatiin myös työkaveri mukaan porukkaan, joka on mahtava juttu. Jatkan siis itämaisen vatsatanssin ja baletin harrastamista tänäkin vuonna. Toivoisin, että virtaa riittäisi tanssituntien lisäksi myös lihaskuntotreeniin, eikä tulisi mentyä ainakaan joka kuukausi mukavimman kautta vapaalla. Kolme tuntia tanssia viikossa on jo hyvä eli jos ei huvita, niin sitten ei huvita ja panostan pelkästään tanssiharrastuksiin. 
 
Toivon, että teillä kaikilla tämä 2023 tulee olemaan aivan mahtava ja onnellinen vuosi, jolloin osa toiveistanne toteutuu ja elämä tuo hienoja tilaisuuksia eteen! Taianomaista uutta vuotta kaikille! 

Millaisia tavoitteita sinulla on tälle vuodelle? Miten uusi vuosi sujui? 

5 kommenttia:

  1. Ihana katsaus sinun vuoteesi ja tavoitteisiin! :) Minä en edes muista, asetinko itselleni tavoitteita viime vuonna - pitäisiköhän blogista lukaista, kun sinne ne varmaan olisin laittanut :') Toisaalta vuosi sitten oli haipakkata liikkeen pystytyksessä ja kaikessa muussa yrittäjyyshommissa, niin uskoisin ettei ole ollut aikaa mietiskellä tavoitteita, sillä tuo osa-alue elämästä vei viime vuoden alussa aika paljon.

    Tälle vuodelle en ole mitään suuria tavoitteita pistänyt. Ehkä työntekoa (työ somessa pyörimistä lähinnä) vapaa-ajalla pitäisi vähentää arkena. Viikonloput osaan aika hyvin olla ilman työsomea, mutta arkena saattaa lipsua. Tosin päivästä riippumatta asiakkaat saattaa kysellä vapaita aikoja, niin silloin on itsellä se halu vastata. Ehkä tuossa olisi tavoitetta kerrakseen :) Ja hei tuota säästämistä mukavan elämisen ohella myös, mutta se taitaa olla ihan ainainen "tavoite" :D

    Ihanaa alkanutta vuotta myös sinne teille koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata! <3 Siulla viime vuosi oli kyllä kiireinen ja merkittävä - yrittäjyys ja liikkeen pitäminen eroaa todella paljon palkkatyöläisen arjesta. :) En kyllä itsekään muista, oliko siulla tavotteita viime vuodelle, kun se alkuvuosi oli niin täynnä kaikkea. Toivottavasti vuosi oli yrityksen kannalta menestyksekäs! <3

      Muistutan varmaan aina, että kannattaa pitää työ ja arki erillään, miulla lipsui loppujen lopuksi ihan liikaa työaika ja moni asiakas tottui siihen, että saa vastauksen minä vuorokauden aikana tahansa ja osa käytti sitä röyhkeästi hyväkseen vaatimalla vastausta heti, vaikka olisin ollut harrastuksessa tai jonkun asiakkaan kanssa. Osalle ei millään käynyt mikään muu kuin ilta- ajat, joka oli välillä aika nihkeää, jos olet ekan asiakkaan tavannut jo kahdeksalta aamulla eli päivä venyi tosi paljon ja illat eivät olleet vapaita, eikä päivätkään... Joskus kävi myös niin, että asiakas laittoi sunnuntai- iltana viestiä, että "olen tulossa hakemaan tilaustani" ilman, että siitä on sovittu mitään ja itsekin olin eri paikkakunnalla menossa, mut hän kuulemma voi odottaa, että tulen ateljeelle. :D Eli ehdottomasti kannattaa pitää selvät rajat työn ja vapaa- ajan välillä, niin kukaan ei paukkaa kotiin tai liikkeelle silloin kun häntä huvittaa!

      Joo, Suomessa ei kieltämättä pääse helposti rikastumaan, kun kulut ovat suuret ja ostovoima pieni. Ja pienenee koko ajan, vaikka on ollut jo vuosien ajan huomattavasti alhaisempi kuin monessa muussa EU- maassa. Mutta vähän kerrallaan ja säännöllisesti tuloja säästöön, pitkäaikainen säästäminen taitaa olla helpoin keino kerätä varallisuutta, ellei jostain saa suurempaa pottia sijoitettavaksi. :)

      Kiitos, toivottavasti teidän vuosi on alkanut mahtavasti! <3 <3

      Poista
  2. Avoin ja aito postaus, kiitos siitä. Harvoja blogeja seuraan, mutta sun julkaisut tsekkaan joka viikko. ☺️ Hyvää uuttavuotta teidän perheelle! 🎇🎆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteesta! <3 Mahtavaa kuulla, että käyt täällä joka viikko - uusia postauksia tulossa pian, alkuvuosi on ollut kiireinen ja mennyt osittain myös flunssassa, joten postaustahti on ollut hieman hiljaisempi. Hyvää uutta myös sinnepäin! :) <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)