tiistai 31. lokakuuta 2023

Ihanaa Halloweenia! / Blogihaaste

Viime vuonna löysin Halloween- teemaisen blogihaasteen, mutta tätä ei tullut julkaistua viime vuonna. Tänä vuonna sukelletaan siis Halloween- teemaisiin kysymyksiin, joihin yritin vastata mahdollisimman kattavasti. Olen ehdottomasti enemmän Halloween- ihminen kuin Joulu- ihminen, joten tästä ajasta pidän todella paljon. Minusta on ihanaa, että tämä juhla on alkanut rantautua myös Suomeen, sillä kaupoista löytyy myös synkiöiden makuun sopivia sisustustarvikkeita. Postauksen kuvat ovat tuttuja tästä neulehameista kertovasta postauksesta, mutta synkemmällä ja tunnelmallisemmalla muokkauksella! 

Mihin/kehen et haluaisi törmätä pimeässä metsässä tai autiotalossa?
- Lähtökohtaisesti en kehenkään, en halua pimeässä nähdä ketään tai törmätä kehenkään sisä-, enkä ulkotiloissa! Minusta on todella ahdistavaa esimerkiksi herätä siihen, että joku tuijottaa ja katselee, saati sitten jos pimeällä törmäisi ennalta arvaamatta kehenkään.


Karmivin asia, joka sinulle on tapahtunut ollessasi yksin?
- Tähän en halua vastata, koska tämä blogi on julkinen eli tätä pääsee lukemaan kuka vain.


Lemppari kauhuteemainen kappale?
Varmaan This is Halloween, se on sellainen kepeä ja synkkä!


Oletko koskaan pelannut Ouija-laudalla?
- En, enkä pelaa. Ei tunnu hyvältä, eikä järkevältä ajatukselta. Mitä jos vapauttaa vahingossa jotain? Siinäpä sitten elät riivatun hengen kanssa, kun et tiedä miten sen saa takaisin sinne mistä tulikin. Painajaisista ja unihalvauksista saa ihan tarpeeksi jännitystä elämäänsä, henget sun muut kannattaa jättää rauhaan. 


Lemppari kauhuhirviö tai -pahis?
Hmm. Painajainen ennen joulua se laulava säkkipahis? Oogie Boogie, se on symppis hahmo.


Jos saisit haasteen yöpyä kummittelevassa talossa, tekisitkö niin?
- Jos saisin ihan sikana euroja siitä hyvästä, muuten ei ole sen arvoista vilkkaan mielikuvituksen omaavana. Eli riippuu summasta!


Oletko taikauskoinen?
- Kyllä. Välillä järki sanoo vastaan, mutta silti koen olevani taikauskoinen ja toimin sen mukaan, harmitontahan se on pääosin.


Mikä urbaanilegenda on mielestäsi pelottavin?
- Hmm. Varmaan ahdistavin ja sen takia pelottavin legenda on se, että joku oli livahtanut oven raosta sisään asumaan samalla kun asukas oli käynyt viemässä roskia ulos. Tuo tunkeutuja oli asunut asunnossa varsinaisen asukkaan tietämättä jonkin aikaa ennen kuin asukas oli tajunnut tiloissa olevan jonkun muunkin. Ahdistava ajatus ehkä myös siksi, että tämä voisi periaatteessa olla mahdollista. Tästä syystä AINA ovet lukossa, vaikka kävisin vaan pikaisesti ateljeella tai postin hakemassa.


Uskotko rinnakkaistodellisuuksiin tai -maailmoihin?
- Sanoisin, että minua kiehtoo ajatus rinnakkaistodellisuuksista ja maailmoista. Emmehän me voi edes välttämättä tietää, onko sellaisia olemassa ja minkälaisia ne olisivat. Minua kiinnostaa myös se, että monet henkiset ihmiset kertovat karmallisista elämistä ja siitä, että ihmisellä olisi mahdollisuus nähdä ja valita elämä, sekä keho missä hän hyvittää aiemmissa elämissään tekemänsä virheet.

Ajatus on kiehtova ja mieti - jos on valinnut haastavan elämän, niin silti on tiennyt hyvittävänsä kyseisessä elämässä aiemmat virheensä. Henkilö olisi siis tiennyt, sekä uskonut selviävänsä niistä kaikista haasteista elämän varrella mitkä hän olisi nähnyt ennakkoon. Tavallaan lohduttava, mutta erilainen ajatus. Vähän samanlainen ajatus kuin se, että ihmiselle annetaan sen verran mitä hän on valmis kantamaan, oli kyse sitten haastavammasta tai helpommasta elämästä. Toisaalta myös tällaisessa ajattelussa on mahdollista se, ettei henkilö kykenekään hyvittämään aiempien elämiensä pahoja tekoja, vaan ajautuu uudelleen ja uudelleen uuteen elämään hyvittämään tekojaan eli jää kutakuinkin loputtomaan looppiin, josta ei pääse pois ennen kuin oppii ja kehittyy ihmisenä.

Muistan nähneeni todella todentuntuisen unen tästä aiheesta ja juuri tämän elämän valitsemisesta kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Tämä rinnakkaistodellisuus selittäisi myös Mandela- efektin, sillä nyt olisimme eri aikajanassa kuin ennen, eikä kaikkia asioita ole muistettu niin tarkasti, että ne olisivat täysin ennallaan. Eli olisi syy sille, miksi Monopoly- ukolla ei ole monokkelia, miksi sarjojen tai tuotteiden nimet ovat hieman erilaiset, miksi uteliaalta Vililtä puuttuu häntä ja miksi kukaan muu ei muista tummanvihreässä paketissa myytyä Fazerinaa. :D


Oletko koskaan tehnyt taikajuomia?
- Tottakai. Lapsena tehtiin taikajuomia ja teininä näpersin suojelevia amuletteja, sekä amuletteja parantamaan elämän eri osa- alueita. Näitä olen mm. piilottanut ulos ja osa kulkee edelleen mukana, vaikkakin ihan omassa rasiassaan tai laatikossaan. Vähän luulen, että aika moni ysärilapsi on tehnyt taikajuomia tai vähintään kosmetiikkaa erilaisista yrteistä, sekä kukkasista. Siihen aikaan nuorten lehdissä oli paljon vinkkejä itsetehtyihin kasvovesiin, tuoksuihin, kuorintoihin ja voiteisiin.


Pelästytkö helposti?
- Joskus joo, minulla on aika vilkas mielikuvitus ja keskittyessäni en kuule tai huomioi mitä ympärillä tapahtuu. Ateljeella ovi sattuu just selän taakse, joten siellä säikähdän aina, kun puoliso tulee jotain huikkaamaan kun teollisuuskoneiden yli ei kuule, jos joku tulee ateljeelle sisään. Ahdistavaa, mutta tila on sen verran pieni, ettei kaikki koneet mahdu niin, ettei ovi olisi lähes suoraan selän takana.


Uskotko demoneihin tai paholaiseen?
- Hmm. Vaikea kysymys. Uskon enemmän siihen, että ihminen on se paha ja pahuus lähtee ihmisestä kuin siihen, että olisi jonkinlainen helvetti demoneineen ja paholaisineen olemassa. Tämän hetkiset maailman tilanteetkin ovat ihmisten aiheuttamia, yhden miehen sota, aivan älyttömiä ihmisoikeusrikkomuksia monessa maassa ja ihmisten järjetön ahneus taloudellisesti heikommassa asemassa olevien kustannuksella. Osa ihmisistä on äärettömän taitavia manipuloimaan ja syyttämään muita omista tekosistaan, ei siinä demoneita tai paholaisia tarvita.

Sinänsä, jos jotain rinnakkaistodellisuuksia olisi, niin silloin varmaan olisi myös yliluonnollisia olentojakin. Muuten nämä ovat enemmänkin sellaisia pelottelujuttuja, jos et usko ja elä niiden raamien mukaan, jotka muut ovat asettaneet kauan sitten omien tulkintojensa ja sen hetkisten tietojensa mukaisiksi. Käytännössä siis ihmisten hallitsemista pelon avulla. 


Jos voisit pukeutua vain yhteen Halloween-asuun lopun elämäsi ajan, mihin pukeutuisit?
- Haluaisin jonkun superhienon laahuksellisen "enemmän on enemmän" tyylisen goottihenkisen vampyyriasun. Korsettimainen yläosa, linjakas ja laahuksellinen alaosa merenneitohelmalla, ei mikään prinsessapuku.


Menisitkö mielummin Halloween-bileisiin vai trick or treat-kierrokselle?
- Halloween- bileisiin tietenkin, tuollainen talosta toiseen kiertäminen ei kiinnosta.


Suosikki-kauhukirjasi?
- Anne Ricen Vampyyrikronikat, ehdottomasti! Aivan mielettömän hyviä kirjoja, kannattaa lukea! Haluaisin näistä joskus kovakannelliset kirjat vanhalla kansikuvalla, mutta niihin vanhempiin versioihin en ole pitkään aikaan törmännyt missään. Jos joskus löydän, niin varmasti ostan.


Jos joutuisit johonkin kauhuelokuvaan, mikä elokuva se olisi?
- Joku The Crow- tai Veren Vangit- leffojen kaltainen, ei mikään liian hurja elokuva. Sellainen, missä hahmot eivät joudu pelkän typeryytensä takia lahdatuksi ja ongelmiin.


Minkä ikäisenä näit ensimmäisen kauhuelokuvasi?
- Liian nuorena tuli katsottua kauhuelokuvia isosisarusten kanssa. Emmekä todellakaan aloittaneet kesyimmistä kauhuleffoista, vaan tyyliin American Psychosta. He peittivät silmäni aina hurjissa kohtauksissa, ainakin silloin kun muistivat.


Katsoessasi kauhuelokuvaa, oletko sinä se henkilö, joka huutaa elokuvan hahmoille, se henkilö joka peittää silmänsä koko ajan vai se henkilö joka nukahtaa kesken kaiken?
- Se, joka huutaa elokuvan hahmoille, kun ovat niin typeriä ja joutuvat siksi ennalta arvattaviin ongelmiin, sekä tilanteisiin. Toisaalta myös todella ahdistavissa kohdissa yritän psyykata itseni siihen, että kohta tulee joku säikkykohta, etten säikähtäisi liikaa. Varsinkin musiikista aina huomaa, milloin tulee joku ihan hirveän säikyttävä kohtaus ja moni kauhuelokuva on liian ennalta arvattava. Pitkään aikaan en ole katsonut uusia kauhuleffoja, kun ärsyttää ihmisten typeryys ja leffojen ennalta arvattavat tapahtumat.


Mikä oli ensimmäinen Halloween-asusi?
- The Crow- teemainen asu PVC- housuilla ja meikit oli samanlaiset kuin leffoissa. Tästä on itseasiassa kuviakin olemassa.


Mikä aiot olla Halloweenina tänä vuonna?
- Tänä vuonna ei taida kellään tutulla olla Halloween- bileitä, mutta ystäväni kutsui meidät keikalleen baariin, jossa on Halloween- teemainen ilta pukeutumisineen päivineen. Jos pääsemme / pääsen paikalle, niin jonkinlaista asua voisi kehitellä. Viimeisimpinä kertoina olen ollut merenneito ja zombi- kirurgi. Mietin ruttotohtoria, kreikkalaisen mytologian Medusaa tai jotain, joka liittyy viktoriaaniseen aikaan. Ruttotohtori olisi näistä varmaan helpoin tai merenneito. Molemmat asut olisivat jo valmiit, eikä mitään tarvitsisi muokata tai ostaa lisäksi.


Happy Halloween! Juhlitko Halloweenia tänä vuonna? Millainen asu sinulla on/ oli?

5 kommenttia:

  1. Tänä vuonna jää juhlimatta muiden kiireiden vuoksi :/ pidän Halloweenista myös enemmän kuin joulusta! Haaveilin hieman panostavani tänä vuonna nimenomaan maskeeraukseen, kun olen uskaltautunut hankkimaan laatikollisen uusia meikkejä. Ehkä harjoittelen pitkin vuotta jotain karmivaa maskeerausta jotta olen hyvissä ajoin valmis ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja kuulla! :( Halloween on ihanaa aikaa, mie olen fiilistellyt koko kuukauden Halloweenia jo ja tehnyt muutamia aiheeseen liittyviä hankintoja. <3 Meilläkään ei ollut lähipiirissä muita juhlia tänä vuonna, mutta nyt ensi viikonloppuna olisi tuo keikka ja siellä Halloween- hulabaloot. Olisi kyllä ihana mennä, jos saa kaikki sovittua reissuun! Ooi, kannattaa ehdottomasti harjoitella ja kokeilla jo etukäteen erilaisia meikkejä. Ja miksei lähteä jonnekin ravintolaan tms, jossa on vielä Halloween- bileet viikonloppuna? :) Jos siis sattuu suht lähellä olemaan! <3 Ihanaa Halloweenia Taija-Tiia!

      Poista
    2. Eiku oho, luin että jäi juhlimatta, enkä että jää juhlimatta. :D Eli ei auta, vaikka ois jossain vielä bileitä. Tsemppiä kiireisiin ja toivottavasti ensi vuonna pääset paremmin mukaan Halloween- hulinoihin! <3

      Poista
  2. Kiinnostavaa pohdintaa karmasta.

    En ole halloweeniä juhlinut oikeastaan koskaan, mutta ihan hyvin voisin mennä juhliin, jos kutsu kävisi...

    Kauniita maisemia kuvissasi. Virkistävää, etteivät kaikki bloggaajat asu Helsingissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Karmaan kieltämättä uskon jollain tavalla, mutta ajatus tästä todellisuudesta ja sen karmallisuudesta on kiehtova. Tavallaan antaa lohtua silloin, jos kaikki tuntuu menevän päin prinkkalaa tai jos kohtaa suuren surun elämässä. Aiheesta löytyy mm. Youtubesta ja TikTokista lisää eri ihmisten ajatuksia ja näkökulmia, todella mielenkiintoinen aihe!

      Halloween- juhlat ovat ihania! Pitäisikin joskus järjestää omat, yleensä tulee käytyä kavereiden Halloween- bileissä.

      Kiitos - ulkona kuvaaminen on miun juttu. Monet bloggaajat ja vaikuttajat tosiaan asuvat Helsingissä, mutta itse en ymmärrä pk- seudulla asumisen hohtoa. Siellä on mukava käydä, mutta olisi todella ahdistavaa asua. Kaipaan omaan arkeeni rauhaa, hiljaisuutta ja luonnon läheisyyttä. <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)