lauantai 5. toukokuuta 2018

Kenkä- ja vaatehuoneen sisustamista

Kerroin maanantaina, että kävimme ostamassa parit huonekalut ja kuljetettiin ne samantien meille. Sain jostain pitkästä aikaa kipinän tsekata Tori.fi:stä, olisiko vieläkään kellään myynnissä piironkia tai klaffilipastoa ja suurta peiliä vaatehuoneen perälle täällä Pohjois- Karjalan alueella. Aiemmin tutkailin säännöllisesti molempia, mutta parhaimmat vaihtoehdot tuntuivat olevan toisella puolella Suomea, joten näiden hankinta vähän jäi. Uusistakaan huonekaluista ei tuntunut mikään "sykähdyttävän", eikä sellaisia kannata hankkiakaan, jos on tarkoitus sisustaa kestävästi eikä väliaikaisesti.

Vaate_ja_Kenkähuoneen_remontti_sisustus-4

Vaate_ja_Kenkähuoneen_remontti_sisustus-2

Torista olen pitänyt itse todella paljon, tavara liikkuu nopeasti ja hinnat ovat usein järkeviä. Bongasin siis ihanan valkoisen piirongin laatikoilla työkäyttöön ja suuren peilin valkoisilla koukeroisilla kehyksillä. Näihin meni yhteensä kuusikymppiä, eli maksoivat vain kolmekymppiä kappaleelta ja haku onnistui heti seuraavana päivänä.

Piirongista löytyy käytönjälkeä jonkin verran, mutta se ei minua haittaa millään tavalla. Kolme suurta laatikkoa on plussaa, näitä en edes saanut vielä täysin käyttöön, sillä tilaa riittää ehkä enemmän kuin tarvitsisin tämän piirongin käytössä. Piirongin saa avattua, jolloin pöytätilaa tulee paljon ja tarvittaessa luukun voi sulkea, jolloin ei haittaa, jos paperihommat jäävät kesken. Luukun alta löytyy yläreunasta lokerot, nämä ovat todella näppärät! Tämän tyyppinen piironki on ollut hakusessa jo pitkään, isälläni on myös tämän mallinen suurempi piironki ja se on ilmeisesti ollut hyvin toimiva työkäytössä, sillä se on hänellä niin kauan kuin muistan. Toivottavasti tämä piironki on yhtä pitkäikäinen, sillä tämäkin on täyspuuta.

Vaate_ja_Kenkähuoneen_remontti_sisustus-3

Vaate_ja_Kenkähuoneen_remontti_sisustus

Piirongin paikkaa mietimme aika paljon, että saisi työrauhaa ja että piironki sopisi muun sisustuksen kanssa yhteen, joten päädyimme siihen, että paras paikka on vaate- ja kenkähuoneessa, joka on hieman erillään muista huoneista kun eteinen on välissä. Saa nähdä muuttuuko paikka jossain välissä, mutta tämä tuntuu järkevimmältä vaihtoehdolta tällä hetkellä. Huone on takaseinää lukuunottamatta valkoinen, päätyseinä nimittäin maalattiin kuparin sävyiseksi Tikkurilan Taika- helmiäismaalilla.

Vaate_ja_Kenkähuoneen_remontti_sisustus-11

Vaate_ja_Kenkähuoneen_remontti_sisustus-6


Vaate_ja_Kenkähuoneen_remontti_sisustus-12

Kenkärimat tulevat toiselle seinustalle samaan tyyliin kuin eteisessä ja väriksi tulee tumma puunväri. Myös vaatehyllyt maalataan samalla sävyllä. Seinän helmiäismaalia jäi hieman yli, joten sen voisi hyödyntää esimerkiksi rimoihin tai kenkätelineen reunalautoihin. Suuri peili kiinnitetään päätyseinälle pystyyn kenkätelineen viereen, rimat tulevat siis peilin oikealle puolelle. Kapeassa huoneessa suuri vaaterekki vie eniten tilaa, mutta sitäkään ei kannata lyhentää, sillä vaatteet eivät muuten mahtuisi rekille hyvin ja rekistä on karsittu käyttämättömiä vaatteita jo useamman kerran kirppikselle. En halua rekistä luopuakaan, sillä mieheni kokosi ja maalasi tämän minulle vuosia sitten yllätyksenä, kun aloimme seurustelemaan. Rekki ei tosin tällä hetkellä ole ihan kiinni seinässä, joten se ei ihan noin keskelle tule kun tuuppaa seinään kiinni, kunhan hyllyt saadaan rekin yläpuolelle kiinnitettyä.

Vaate_ja_Kenkähuoneen_remontti_sisustus-8

Kuten kuvista näkyy, niin remppa on vielä pahasti kesken, mutta pikkuhiljaa huonetta saadaan valmiimmaksi. Nyt pitäisi alkaa etsiä takorautaisia hyllynkannattimia vaatehyllyille ja käydä hakemassa rautakaupasta puutavarat sekä maali kenkätelinettä varten. Moni on muuten kysynyt, että siirtyykö eteisen teline tänne, mutta ei siirry - tänne tulee vielä lisätilaa kengille.

Sisäkatolle ei vielä ole suunnitelmia, mutta jotain sille täytyy tehdä. Ehkä paneelit? En tiedä, miksi sisäkattoon on jätetty pelkästään laudat näkyviin, kun laudat eivät ole edes samassa tasossa. Lamppu pitää myös vaihtaa, siro kattokruunu tai vastaava voisi olla kaunein vaihtoehto. Pitää vähän vielä suunnitella, miten huoneen tekstiilit saisi sopimaan huoneeseen parhaiten ja olisiko meillä jo valmiina tänne sopivat tekstiilit.

Vaate_ja_Kenkähuoneen_remontti_sisustus-9

Alla olevan kuvan naulakko lähtee johonkin muuhun tilaan meillä kotona, tämän ehdin laittaa jo seinälle, kun luulin huoneeseen tulevan pelkästään kenkätelineen, vaaterekin ja peilin. Vähän suunnitelmat muuttuivat matkalla, mutta onpahan nyt oma ja ennen kaikkea rauhallisempi työpiste! Tästä on hyvä lähteä suunnittelemaan remppaa eteenpäin. Mukavaa viikonloppua teille kaikille, palaan pian asukuvien merkeissä.

Vaate_ja_Kenkähuoneen_remontti_sisustus-10

2 kommenttia:

  1. Ohh ihana tuo peili! Mä haluaisin myös vaatehuoneeseen tuollaisen jättimäisen peilin sinne perälle, mutta se tuskin mahtuu kun on aika ahdasta meillä siinä perällä muutenkin :D Eteiseen olis ainakin kiva, koska nolona voin sanoa ettei me omisteta yhtään suurta vartalonkokoista peiliä, pieni on toki mulla meikkihuoneessa mutta sellaista kunnollista... :') No katsotaan jos joskus eteiseen saisi sen suuren vaatekaapin jonka ovet olis peiliä, se ois aika kätevä kun voisi talvitakit säilyttää aina siellä, kun ne vie vaatehuoneen rekistä hirmuisen tilan. Kiva kurkkaus miten remppa etenee ja kuulla vähän miten se toteutuu :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! <3 Tuo peili on kyllä ihana ja miten suuri! Kyllä kelpaa asiakkaidenkin sovittaa, kun löytyy nyt kaksi suurta peiliä. :) Aika vähän nämä vievät tilaa, jos saa kiinnitettyä seinälle, tälleen nojaavana kyl vie enemmän tilaa. :) Kannattaa tsekata tuo Tori.fi ja myös Facessa on siellä Kuopion kirppiksellä välillä näkyny suuria peiliä hyvällä hinnalla. Meillä on tuossa eteisessä sellainen pitkä takkitanko ollut alusta asti, jätettiin se paikoilleen kun hyvin mahtuu takit siihen. Mies tosin tuumi, et voisin vielä takit käydä läpi kun eniten käytän noita itetehtyjä takkeja. :) Muutaman vein varastoon talteen, kun en ole niitä käyttänyt pitkään aikaan. Ihana kuulla, vähän mietin et laitanko tänne kesken rempan kuvaa vai laitanko kuvia vasta sitten kun on valmista! :) <3

    VastaaPoista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)