keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Asukuvia aurinkoterassilta & kesän 2019 Bucket list

Moikka! Tällä suunnalla on reissattu ja palasimme maanantaina pidennetyltä viikonloppureissulta Espoosta. Käytiin sukuloimassa puutarhajuhlissa ja samalla reissulla vietimme aikaa mieheni kummien kanssa. Viikonloppu oli rento, mutta jotenkin reissaaminen väsytti siihen malliin, että vasta eilen illalla alkoi tuntua normaalilta - tulimme siis maanantai- iltana takaisin kotiin. Täällä ollaan kuitenkin blogin ääressä ja näiden lyhyiden kuulumisten jälkeen arvelin kertoa hieman tämän kesän tavoitteista, mitä haluaisin tehdä tai kokeilla. Tekstin joukosta voit löytää myös vinkkejä Joensuun tapahtumista ja näyttelyistä, eli kannattaa lukea loppuun asti!

Kesalook_croptopilla

Saimatar_asukuvat_Joensuu

Aurinkolasit - Instrumentarium*
Kaulakoru - Kalevala Koru
Olkalaukku - Cobblerina
Toppi - Sunny´s
Nahkahame - Rokita
Korkokengät - Lodi (Espanjasta)

*Saatu blogin kautta.

Kuvat; Tanja Räty
Kuvauspaikka; Saimattaren aurinkoterassi


Joensuu_keskusta_jokiranta

Kotiin ja puutarhaan liittyviä asioita


Osta pioneja lisää ja mieti niille sopiva paikka. Pionit ovat todella kauniita ja on ihana seurata, miten ne tulevat joka vuosi kesällä näkyviin.

Osta sellainen kimaltava spiraali tai muu juttu, jonka pitäisi säästää takapihan kirsikkapuiden antimet linnuilta. Viime vuonna kirsikoita tuli todella paljon, mutta niiden kypsymistä seuratessa linnut ehtivät syödä niitä enemmän kuin me.

Kasaa puutarhatuoli ja tee liuskekivistä polku ateljeelle. Näihin saimme materiaalit sattumalta Espoosta, kun mieheni kummeilta oli jäänyt ylimääräiseksi juuri oikeanlaista liuskekiveä ja puutarhatuoli oli myös lähdössä vaihtoon.

Vietä enemmän aikaa ulkona! Tämä on ihan ehdoton, pitää olla enemmän ulkona ja suostutella ötököitä pelkäävää lastakin enemmän ulkoilemaan. Voi tosin olla, että pitää ensin virittää Mosquito Magnet, ennen kuin viettää aikaa tuntikausia pihalla. Puusavotasta tosin vaikuttaa olleen hyötyä, sillä itikoita ei ole ihan samassa määrin kuin aiempina vuosina!

Tee kenkä- ja vaatehuoneen remontti valmiiksi. Puutavarat ja lisää maalia tarvitaan, mutta onneksi tuo remppa ei ole suuri työ.


Kalevala_koru_Tintti

Keltainen_pitsipaita

Asukuvia_Saimattarella


Tekemistä Joensuussa


Yövy Saimattarella Joensuun keskustassa, kun lapsi on yökylässä. Tätä odotan innolla, vaikka ei vielä ajankohtaa tiedetäkään.

Maista uusia cocktaileja. Treffasimme Kuopiossa Katan ja Sallan kanssa mm. margaritojen merkeissä, mutta miksi ihmeessä en ole Joensuussa kokeillut erilaisia cocktaileja ja mocktaileja? Täältä löytyy kuitenkin monta paikkaa, joista noita saa ja olisi varmaan parempia kuin nämä kotikokeilut. Ohjeen mukaan itsetehty mansikkamargarita maistui nimittäin ihan tequilalle, eikä uponnut kun maku oli niin vahva. Ohje ainakin menee vaihtoon.

Käy uusimmassa taidenäyttelyssä. En valitettavasti ehtinyt avajaisiin tullessani reissusta, mutta tämän näyttelyn haluan nähdä! Taidemuseossa on nyt 27. lokakuuta asti Blue and Red- kaksi matkaa- niminen näyttely, jossa kiinalainen ja suomalainen kulttuuri kohtaavat. Näyttelyn yleisöopastuksia on vielä mukavasti jäljellä ja toisen taiteilijoista pääsee tapaamaan Joen Yössä perjantaina 23.8. klo 17 eteenpäin.

Käy piknikillä ja uimassa Vehkalahden uimarannalla. Vehkalahdessa on Joensuun paras uimaranta, jossa tulee kesällä käytyä usein välimatkasta huolimatta! Toki täältä lähempääkin löytyy todella hyvä uimaranta, mutta parkkipaikkoja ei valitettavasti uudistuksen jälkeen enää ole ollut - mutta toivottavasti parkkipaikkoja on tulossa paikan päälle lisää entisten tilalle, kun täällä maalla välimatkat ovat niin pitkiä eli ihmiset joutuvat liikkumaan autoilla paikasta toiseen.

Rock In the Cityyn mahdollisuuksien mukaan - festivaali järjestetään Sirkkalanpuistossa 16-17.8. ja paikan päällä on useampikin hyvä bändi soittelemassa. Musiikin lisäksi festari aikoo panostaa ruoka- ja olutvalikoimiin, joka on erittäin hyvä juttu! Mielenkiintoinen tapahtuma, sillä tänä vuonna Ilosaarirockin kattaus ei ihan ole sellainen mitä itse menisin katsomaan.

Järkkää blogitapaaminen meidän porukalle! Meidän poppoon viimeisin pidempi tapaaminen pidettiin täällä meillä viime vuonna, mutta ollaan pienemmillä kokoonpanoilla nähty sen jälkeenkin. Mukava olisi saada koko porukka kasaan ja viettää aikaa - pitääkin katsoa kalenterista muutama ajankohta ja ehdottaa seuraavaa miittiä.


Kotimainen_laukku_rusetilla

Korkokengat_Espanjasta

Saimatar_asukuvat_laivalla


Tekemistä ystävien kanssa ja muuta mukavaa


Käy Juuassa, Kuopiossa, Pieksämäellä ja pääkaupunkiseudulla moikkaamassa ystäviä ja viettämässä aikaa porukalla. Olen myös miettinyt, että olisi mukavaa pitää kesäjuhlat ja kutsua kavereita ympäri Suomea tänne meille.

Kaveriperheen kanssa suunniteltiin mökkeilyä ja erään ystävän kanssa voisimme hakea yhteen kaappiin ovet Ikeasta - Camaroon ne ei mahdu millään, hyvällä tuurilla voisivat mahtua miehen autoon eli voisimme miettiä ajoneuvon sen mukaan. :D

Vietä enemmän aikaa lapsen kanssa. Syksyllä alkaa eskari, joten koulurytmissä ollaan kiinni vähintään seuraavat kymmenen vuotta.

Lue. Lukeminen on jäänyt välillä vähän taka- alalle ja kirjoja odottaa lukemistaan. Josko tänä kesänä lukisin ainakin kuusi kirjaa?

Käy kauneushoidossa. Tämä on pian tehty, varasin kokovartalohoidon Kolille Kauneushoitola Edeaan ja arvelin samalla käydä kuvaamassa Kolilla muutenkin. Hierojalla pitää myös käydä!

Kiinnitä huomiota hyvinvointiin. Lisää liikuntaa ja yritä saada vähintään kolmen tunnin viikkorytmistä kiinni, jotta syksyn tanssitunneille on miellyttävämpää mennä.


Muotiblogi_asukuva


Lodi_espanjalaiset_korkokengat

Keksisin vielä useampiakin juttuja tälle kesälle, mutta rajaan tämän bucket listin kesäisempiin puuhiin ja enemmän vapaa- aikaan kuin työhön ja blogin tavoitteisiin. Niihin lähtiessä postaus venyisi todella pitkäksi, sillä tässäkin on jo kivoja asioita kesälle tehtäväksi.

 Millaisia suunnitelmia teillä on kesälle? Käyttekö festareilla tai muissa tapahtumissa? 

Cobblerinan_olkalaukku

4 kommenttia:

  1. Ihania kesän suunnitelmia kera kauniiden ja kesäisten asukuvien! Mä en ennättänyt omaan blogiin mitään kesän suunnitelmia raapustaa, mutta eiköhän nuo tule blogissa sitten reaaliajassa vastaan :) Ennen kesälomaa meinasin pienen suunnitelma listan toteuttaa blogiin, jos energia riittää koneella olla :D Sitäkään halua stressaten toteuttaa vaan toteuttaa jos ehtii, kun pieniä suunnitelmia lomalle jo on, mutta mitään ei oo lyöty lukkoon. Munkin on pitänyt pistää viestiä muuten meidän poppoon ryhmässä, nähtiinkin eilen Sallan kanssa ja puhuttiinkin siitä jos saatais pieni reissu vaikka sinne suunnille viikolla tässä kesällä ;) Ihana ois nähdä pitkästä aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata! <3 Mie muuten huomasinkin, et tänä vuonna ei ole tainnut siulta tulla bucket listiä kesälle, mutta varmasti tulee reaaliajassakin kirjoitettua. :) Toivottavasti riittää, siun postauksia olen kaivannut ja on ihana kesäisin lukea eri kesäpuuhista sieltäpäin! ^^ Joo, katsotaan ihmeessä päivät ja toivottavasti saadaan mahdollisimman moni paikalle - mie ainakin saan aika hyvin rukattua aikatauluja ja varmaan pari muutakin. Palataan pian ryhmässä päivämääriin, ihana ois nähdä teitä kaikkia pitkästä aikaa! <3 <3

      Poista
  2. tosi kivan kuuloinen bucket list sulla! ja kiva kun jaoit sen vielä tolleen eri kategorioihin, tätä oli mukava lukea! :) ja ihana asu jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! :) Joo, arvelin, että olisi vähän selkeämpi lukea aihepiireittäin. :) Ihana kuulla, että pidit postauksesta ja asusta! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)