torstai 6. helmikuuta 2020

Menetin isäni syövälle

Blogi on pysynyt hiljaisena tovin, sillä olen viettänyt ylijäävän aikani saattohoito- osastolla isäni kanssa. Eilen oli viimeinen päivä osastolla ja yöllä sainkin puhelun, että hän on nukkunut pois vain pari tuntia siitä, kun lähdimme osastolta isoveljeni kanssa. Tavallaan olen hyvilläni siitä, että syöpä vei isäni noin nopeasti ja kivuttomasti loppuvaiheessa, kun syöpä valtasi kehon. Toisaalta olen rikki, äärimmäisen väsynyt, ikävissäni ja harmissani siitä, että emme ehtineet viettää enempää aikaa ja hän lähti niin nuorena, ennen eläke-ikää ja vasta 59 vuotta täyttäneenä.

Pohjois-Karjala-auringonnousu-tammikuu-2020-2

Isa-kasi-kadessa-saattohoito

Ehdin onneksi olla osastolla yötä isän kanssa ja olin hänen seuranaan osastolla joka päivä yhtä päivää lukuunottamatta, vaikka oli raskasta ja itkin lähes jokaisen automatkan edestakaisin. Hän ehti olla saattohoidossa vain viikon, kun aika oli täynnä. Kaikki tapahtui hurjan nopeasti ottaen huomioon, että juuri ennen joulua hoidot näyttivät tepsineen ja hän sanoikin lähtevänsä pian kotiin ollessaan saattohoitoa edeltävällä osastolla.

Isän kuolema jättää suuren aukon kuuden lapsensa elämään, muista läheisistä puhumattakaan. Isä auttoi aina, mutta opetti ja kannusti myös pärjäämään itsenäisesti erilaisissa tilanteissa. Älykkyys oli ehdottomasti isän parhaimpia piirteitä. Isä auttoi meitä sädehoidoista huolimatta keittiön remontin kanssa, vaikka itse hoidot olivat raskaita. Hänen tiedonjanonsa oli ihailtava - ei ollut asiaa, josta isä ei olisi tiennyt mitään ja tarvittaessa hän haali lisää tietoa, jos sitä tarvitsi. Näin sen tulisi mennäkin - jos en tiedä, niin selvitän ja opettelen.

January-2020-Finland

Auringonnousu-Polvijarvi-Sola-6

Miksi auringonnousukuvia? Siksi, että tämä oli äärettömän kaunis auringonnousu täällä Polvijärvellä ja siksi, että näytin isälle näitä kuvia samana päivänä, kun hän siirtyi saattohoitoon. Hän piti kuvista, erityisesti niiden väreistä ja kyseli, että mistä kohti nämä ovat ja miltä päivältä. Joka päivä kerroin, mikä päivä ja kuukausi nyt on menossa. Syy tämän postauksen kirjoittamiseen löytyy siitä, että pääsen käsittelemään asiaa, mutta myös palaamaan näihin muistoihin ja mietteisiin, kun ne haalistuvat mielessä vuosien mittaan. Se onkin yksi parhaimmista asioista bloggaamisessa, kun pääset palaamaan elämääsi jälkikäteen ja muistelemaan asiaa tarkemmin, jos yksityiskohdat ovat jo kadonneet mielestä. Vertaistuki on myös yksi suuri syy, miksi joskus bloggaaminen vaikeista aiheista kannattaa.

Sunrise-Finland-Polvijarvi

Vaikka epäröin yöksi jäämistä hiljaiselle osastolle, niin olen onnellinen siitä, että jäin. Vielä iloisempi olen siitä, että isä pääsi omaan huoneeseen osastolle, joka oli kotoisa ja lämmin henkinen edeltävään verrattuna. Yöpymistä seuraavana aamuna myös yksi siskoistani saapui paikalle ja jäi mieleen, kun sairaanhoitaja hämmentyi huoneeseen tullessaan ja totesi, että "Ai, teitä onkin kaksi! Hyvä tietää, näytätte ihan samalta." Vähän ilon pilkahduksiakin osaston arkeen, kun pukeutumistyylimme ovat niiiin erilaiset kuin olla ja voi.

Finnish-Nature-North-Karelia

Auringon-nousu-Polvijarvi-Sola-2

Osaston henkilökunnasta jäi todella hyvä fiilis, meistä huolehdittiin koko ajan ja olo oli aina tervetullut, vaikka olisit vasta yhdeksältä illalta päässyt käymään. Viimeisenä päivänä pidin isää kädestä kiinni, välitin sisarusteni sanoja isälle ja olin vieressä seitsemän tuntia, vaikka en ollut varma tiedostiko hän paikallaoloani ainakaan loppuillasta. Kerroin hassuja ja hyviä muistoja vuosien varrelta mökkikesistä, remonteista, viljojen puimisesta, moottoripyöräilystä, lapsen touhuista ja muista mitä mieleen tulikaan. Soitin vanhempaa rockia ja muutamia kappaleita, jotka ovat jääneet lapsuudesta mieleen isän kuuntelemasta musiikista.

Tämän viimeisen päivän tulen muistamaan aina monien muistojen lisäksi. Onneksi skippasin harrastukset viimeiseltä yhteiseltä päivältämme, muuten en olisi ehtinyt nähdä isää enää - ehdin kyllä koko kevään harrastaa niin paljon kuin jaksan.

Sunrise-Polvijarvi-Sola-12

Finnish-Nature-January-2020

Lepää rauhassa isä - olet rakas ja hieno esikuva kenelle tahansa, mutta erityisesti meille. Kiitos näistä 29- vuodesta mitkä olimme yhdessä ja erityisesti viimeisimmistä vuosista. Siilaisen palliatiiviselle osastolle, hoitajille ja lääkäreille erityisesti suuri kiitos, kun helpotitte isän viimeisiä hetkiä ja huolehditte meistä muistakin! Tällä hetkellä tuntuu, että takki on tyhjä ja olo on aika sekava, mutta kuten ystäväni sanoi, niin isän elämä jatkuu meissä lapsissa ja lapsenlapsissa muistojen lisäksi.

18 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia todella ja kaunis kirjoitus. Otan osaa suruusi❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Auringonnousu oli kyllä upea, näin kauniita ja kirkkaita värejä harvoin näkee aamuisin.

      Poista
  2. Otan osaa. Menetin viime keväänä anoppini syövälle, syöpä oli jo kolmannes eikä tätä vastaan voinut mitään, se oli kaikkialla kehossa. Syövän löydöstä n. 3 kk ja kaikki oli ohi. Saimme hyvin aikaa valmistautua lähtöön ja puhuimme kaikki asiat mitä oli tarpeen puhua. Erityisen tyytyväisiä olemme siihen, että aikaa ei mennyt enempää ja anoppi sai pidettyä pään kasassa loppuun asti, vain viimeisenä iltana hän ei ollut enää oma itsensä. Anoppi oli lähes kuin oma äiti ja on idoli mulle. Jokapäivä hän on mukana päivän puheissa ja vitseissä, emme itke vaan nauramme ja lyömme lisää vettä myllyyn, mitä hän olisi jutun jatkoksi lohkaissut. Hienoa että kirjoitit asiasta, toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voi ei, kuullostaa kamalalle jo tuokin, että kolmatta kertaa syöpää ja näiden asioiden käsittelyä, kun jo yksikin syöpä tuntuu niin pahalta. :( Mutta hyvä juttu, että saitte asiat käytyä läpi ja valmistauduttua lähtöön. Onneksi isälläkin meni tuo loppuvaihe nopeasti, saattohoidossa ehti olla viikon ja joulun jälkeen tilanne romahti + toiset hoidot lopetettiin, kun syöpä oli levinnyt liikaa ja hoidot eivät enää tehonneet. :,( Sama kokemus myös täällä, vaikka toki vahvempi lääkityskin vaikutti oloon ja erityisesti väsymykseen. Kiitos siulle todella paljon kokemusten jakamisesta, mukava oli huomata kommenttia jo viime viikolla, mutta nyt vasta jaksan vastailla kaikille erikseen. Miulla kans isä oli esikuva ja todella rakas, isän tyttö olen aina ollut. Kiitos!

      Poista
  3. Voi, hän oli todella nuori :( Nämä kaikki, olipa sairaus, onnettomuus tai mikä tahansa on aina hyvin mielen matalaksi vetäviä, vaikka ei itse heitä tuntisi. Tuntuu vain, että etenkin syövät ovat lisääntyneet.

    Miun mummo menehtyi syöpään 2003 (hän joutui valitettavasti kärsimään kivuista melkein vuoden) olleessaan vain 63 vuotias, ukkipuolen matka päättyi nopeasti myös syöpään 2013/14, hän oli vähän yli 70 vuotias. Omassa tuttavapiirissä on ollut todella paljon näitä ikäviä syöpätapauksia, myös isän hyvä ystävä samaiselle sairaudelle taipui, alle 60 vuotiaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! :´((( Nämä tälläiset tilanteet ja tapahtumat todella vetävät mielen matalaksi, ihminen on aika hauras loppujen lopuksi kun jotain sattuu. Syövät ovat lisääntyneet ja toisaalta lääketieteen avulla syöpää varmaan tunnistetaankin enemmän kuin ennen. Välillä vaan tuntuu niin epäreilulta, että isän elintavoilla (tupakoimaton ja absolutisti ollut koko ikänsä yms.) elänyt ihminen lähtee näin aikaisin, kun taas huonoilla elintavoilla porskutetaan todella pitkään... :(

      Vuosi on todella pitkä aika kipujen kanssa, isä oli myös todella kivulias saattohoitoon asti, siellä saivat kivut hallintaan - onneksi. <3 Kiitos kun jaoit kokemuksesi, nämä ovat hankalia asioita ja kipeitä. Menee varmaan itselläkin hetki, ennen kuin käsittää koko asian täysin. :( <3

      Poista
  4. Eteerisen kaunis auringonnousu.❤Lämmin osanotto isän poismenon johdosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. <3 Nämä kuvat oli pakko näyttää myös isälle, kun hän ei ollut päässyt ulos pitkään aikaan. <3 Kiitos paljon!

      Poista
  5. Tuli kyllä tippa linssiin tätä lukiessa :'( Vielä kerran isot osantot ja voimia suruun <3 Kiva kun sait viettää isäsi kanssa yhteistä aikaa vielä ennen hänen poismenoaan ja muistella yhdessä vanhoja tärkeitä juttuja <3 Tästä tekstistä tuli mieleen omat muistot iso-isän kuolemasta pari vuotta takaperin, kun olimme perheen kanssa häntä viimeistä kertaa katsomassa sairaalassa. Hän oli jo monta päivää ollut hyvin poissaoleva mutta kun soitimme papalle säkkijärven polkkaa niin selvästi tunnisti sävelmän ja kuunteli sitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 Kiitos paljon Sofia! <3 Oli kyllä kullanarvoista viettää aikaa vielä isän kanssa, vaikka tosi väsynyt oli. Onneksi osastolle pääsi myös yöksi ja siellä hän kuitenkin tiedosti, että olen yötä hänen kanssaan siellä. Mie kanssa huomasin, että isä reagoi hieman musiikkiin viimeisenä iltana ja silloin, kun menin hänen seurakseen sinne iltapäivällä, niin tunnisti vielä ja yritti reagoida miun puheisiin, vaikka puhetta ei enää saanut tuotettua. <3 Kiitos siullekin, kun jaoit kokemuksia!

      Poista
  6. Otan osaa, paljon jaksamista ♥ Niin kaunis postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihana kuulla, että pidit postausta kauniina! <3

      Poista
  7. Otan osa. Oma isäni myös nyt sädehoidossa päivittäin . Katsotaan miten se auttaa.🙏🏼🙏🏼Voimia .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Hurjasti tsemppiä teille ja toivotaan, että sädehoidot tehoavat. Voimia myös sinne! <3

      Poista
  8. Syvä osanotto ja paljon voimia suruun <3

    Itse kaipaan vieläkin paljon mun Fammoa, jonka kuolemasta on vähän yli 2 vuotta. Välillä se kaipaus on sellaista haikeutta, että tuntee enemmänkin kiitollisuutta siitä ajasta mitä oli, kun taas välillä se on itkua ja pohjatonta ikävää, että miksei toinen voi enää olla täällä, kun haluaisi kertoa kaikesta. Mä myös kirjoitin blogiin "Raskaimmat jäähyväiset" -postauksen hieman Fammon kuoleman jälkeen, ja tänään kun sitä eksyin lukemaan, itku tuli taas. Silti en sitä postausta aio koskaan poistaa, koska siinäkin tiivistyy se, miten Fammo oli mulle se kaikkein läheisin ja tärkein.

    Halaus sinne ja voimia paljon, vielä kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mia! <3

      Kuullostaa tutulta, vaikka isän kuolemasta onkin vasta kolme viikkoa - fiilikset vaihtelee niin laidasta laitaan, välillä tuntee epäreiluutta ja katkeruutta, välillä on kiitollinen ja onnellinen siitä, että ehdittiin tähän asti olla kuitenkin... Tunnistan myös tuon, että haluaisi kertoa kaikesta, mutta ei enää voi. :'( Mie muistankin siun postauksen aiheesta ja muistaakseni siulla oli joskus myöhemmin lisää aiheeseen liittyvää. <3 Onneksi postaukset jää ja voi palata tunteisiin, fiiliksiin ja kaikkeen. Miulla hautajaisissa alkoi palata kaikki mieleen viimeisiltä päiviltä ja tuntui todella pahalta. Pahemmin isän menettäminen kolahti kuin odotin, mutta tästä käsitellään ja opetellaan jatkamaan ilman muistoja vaalien. <3 Kiitos paljon! <3

      Poista
  9. Todella koskettava teksti. Osanotot ja paljon voimia sinulle ja koko perheellesi! <3

    Hyvästien jättäminen on aina vaikeaa, mutta varmasti niitä viimeisiä hetkiä vaalii ja arvostaa sitten loppuelämänsä. Mulla on edelleenkin niin vahvana se muisto, kun näin mummon viimeistä kertaa sairaalassa. Olen onnellinen, ettei hänen tarvinnut kauaa kärsiä, hän oli hyvin toimelias ihminen, ja pitkään sairaalassa makaaminen ei olisi ollut hänelle hyväksi, olisi vaan pitkittänyt kärsimystä. En silloin tiennyt, että se oli viimeinen kerta kun nähtiin, mutta olen tyytyväinen että silloin illalla käytiin mummua moikkamassa. Yöllä hän sitten nukkui pois. Muistan viimeisestä tapaamisesta edelleen mummun lämpimän hymyn ja sen, että hän voivotteli, kun kaikille ei ollut tuolia eikä mitään tarjoiltavaa ollut meille vieraille. Jotenkin niin tyypillistä mummoa, että mietti kahvin tarjoamista tuollaisessakin tilanteessa! Mummo oli niin herttainen ihminen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! <3 Voimia käsittelemisessä kyllä tarvitsee, reagoin odottamaani voimakkaammin, mutta onkos tuo ihmekään kun koko elämäni ajan tuntemani ihminen lähtee pois. :,(

      Viimeiset hetket jäävät varmasti mieleen ja monet muistot ovat terävöityneet myös lapsuudesta, mikä on aika kiva asia. Samaa mieltä ja voin samaistua kyllä tuohon, ettei onneksi tarvinnut kauaa kärsiä, kun isäkin on ollut yrittäjänä 18- vuotiaasta asti. Tai siis oli. Stressasi sitten vielä saattohoidossa kaikesta mitä pitää hoitaa, mutta sanottiin vaan, että nyt myö ja hoitajat huolehtii kaikesta, että siun ei tarvii huolehtia kun siitä, ettei olisi kipuja. <3 Miullekin sanoi, että elä sie miun takia vapaata ota näin paljoa, mutta pakko oli olla niin paljon läsnä kuin mahdollista - enkä kyllä kadu, että siirsin deadlineja tai aikataulutin asiat niin että ehdin käydä ja olla. <3

      Siun mummo kyl kuullostaa todella herttaiselta, kiitos kun jaoit mietteitä ja kokemuksia hyvästeistä! <3 Itku tosin tuli täälläkin päin, aina välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja. :'((

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)