tiistai 22. tammikuuta 2019

Pukeutumisinspiraatiota talveen / 2017-2018

Tiedättekö sen tunteen, kun mietiskelet, että mitä ihmettä sitä päälle laittaisikaan tänään? Tai huomenna? Tänä talvena minulla on ollut pukeutumisinspiraatio kadoksissa välillä, kun tuntuu ettei mikään näytä hyvältä ja säät ovat olleet joko lumisateisia, sateisia tai kovia pakkasia. Tietenkin tähän vaikuttaa myös vaatehuoneen remppa eli vaatteet ovat vähän niin kuin hallitussa kaaoksessa, mutta ei ihan niin hallitussa kuitenkaan. Hyllynkannattimet onneksi löytyivät jo ja vielä pitäisi hyllyt hakea niin, että ne mahtuisivat kerralla autoon. Josko sitten alkaisi tämä talven pukeutumiskriisi helpottaa? Kaivoin vanhoista postauksista omaan silmään kivoja asuja inspiroimaan pukeutumista lopputalveksi ja samalla kannustamaan jatkamaan tanssitreenejä sekä lihaskuntoa yhden vuoden paussin jälkeen. :)

CroppedHoodieDressUrbanOutfittersWinterlook

Tämä asukokonaisuus on ihana! Värit ovat just hyvät ja tuo Silence+Noisen savunharmaa mekko on todella kaunis. Näille pakkasille ehkä liian hieman kylmä vaihtoehto, mutta nollakelille sopiva. Tuo scubakankainen huppari on minulla tänäänkin päällä.

Alla olevassa kuvassa on selkeästi kylmempi keli - alpakanvillaneule on niin lämmin, että käytän sitä kovemmilla pakkasilla. Nätti kokonaisuus tämäkin ja nuo saappaat voisin laittaa jonain päivänä jalkaan. Kuvan Voguen sukkahousut ovat blogin kautta saadut.

Päivän_Asu_Tyyli_MaisonScotch_Cobblerina-8

PäivänAsuKatriNiskanenVivTopEspritHame-2

Ylläoleva asu on ihana - melkein samanlaisen asun koostin jo jonkin aikaa sitten, mutta eri kengillä ja eri hameella. Tämän kuvan hameessa nyppii usein tuo, että kappaleet on leikattu vähän miten sattuu eli langansuunnat ovat päin prinkkalaa. Eli hame vipsottaa toiselta sivulta ja takaa, jonka takia hame on jäänyt pikku hiljaa käyttämättä. Muuten asu on kyllä ihana ja sopisi vaikka huomiselle työpäivälle.

Alla olevan kuvan juhla-asu on ensimmäinen, missä minulla on ollut nämä Minna Parikan Goodiet jalassa. Vietimme synttäreitä ja tässäpä siis talvinen kokonaisuus juhliin. Täältä löydät lisää kuvia.

Pikkujouluasu_PäivänAsu_Tyyliblogi-20

My_Outfit_Styleblogger-4

Missä tuo paita on? En ole nähnyt varmaan kesän jälkeen tätä ollenkaan, mutta jossainhan tämän on oltava. Yksi lempipaidoistani, tämä on ihana! Tässä asussa on myös itsetehty oliivinvihreä hapsuhame poronnahasta ja lempitalvikenkäni Calvin Kleinilta.

Alla olevan kuvan asu kuvattiin Joensuun Taitokorttelin pihassa kylmänä päivänä. Yhdistin nämä postaukseen, jossa määrittelin inspiroivaa tyyliä. Tosi hyvä asu ja hieno letti, tämän kokonaisuuden voisin pukea uudelleenkin päälle.

Inspiroiva_Tyyli_Peplumhelma_Minihame-2

Inspiroiva_Tyyli_Peplumhelma_Minihame-15

Guess_Neulehame_midihame_Rokita-10

Tämän asun yhteydessä kokeilin ensimmäistä kertaa laittaa Guessin neulehameen väärinpäin. Toimii ja tästä lähtien olen käyttänyt tätä hametta ilman ennakkoluuloja vaikka mitenpäin! Todella monikäyttöinen vaate ja on kestänyt kiitettävän hyvin ahkeraa käyttöä.

Alla olevan kuvan tausta on kaunis, lumisade tekee taustasta vähän utuisen näköisen. Tätä asua olen käyttänyt myös tänä talvena, raitapaita piristää värillään mustaa asua.

Raidallinen_Paita_Esprit_Päivän_Asu-14

Armyjakku_River_Island_Croptop_style-9

Tuo yllä oleva kuva on niin makea! Tosi siisti asu, jotenkin kaikki natsaa niin hyvin yhteen. Ei ole kovin kylmää ollut, kun pärjäsi tälläkin jakulla. Yläpuolella ja alapuolella olevien kuvien aurinkolasit ovat blogin kautta saatuja. Jotain tämän tyyppistä voisin kehitellä nytkin, tästä tykkään todella paljon. Alla mennään myös jakussa ja ihanissa ruskeissa saappaissa. Oranssi ja ruskea sopii kivasti yhteen, tämä on jotenkin hyväntuulinen asu ja voisi sopia hyvin tähän vuodenaikaan. Asusta löydät lisää kuvia tästä postauksesta.

Outfit_Styleblogger_Winterfashion-4

OOTD_fashion_blogger_finnish

Kaksi viimeistä ovat vähän uudempia asuja - yllä olevan sifonkihameen olin unohtanut kokonaan, mutta tämähän oli nätti päällä! Lyhyt huppari sopii hyvin tähän tyyliin, saappaista puhumattakaan. Tässä kuvassa on jotenkin niin hyvä fiilis, tykkään! Alla olevan kuvan neulepaita on saatu blogin kautta ja puuvillainen paita sopi hyvin tähän asuun. Samat saappaat ovat tässäkin kuvassa, mutta ne ovat niin hienot ja suojaavat jalkoja kylminä päivinä! Erityisesti, jos tuulee. Sum summarum - muistahan käyttää niitä muitakin saappaita ja kenkiä, mitä eteisestä löytyy.

Numph_cotton_blouse_leather_skirt-14

Toivottavasti tekin saatte näistä vanhoista asuista inspistä kuluvalle talvelle, minä ainakin muistin mitä kaikkia vaatteita minulla onkaan! Minusta tosin näyttää, että viime talvi on ollut paljon leudompi lumimäärästä huolimatta, kun katsoo takkeja ja muita pukeutumisvalintoja. Eiköhän nämä asut ala monipuolistumaan, kunhan vaatteet ovat taas paikoillaan siellä missä pitää ja vaatehuoneen remppa tehtynä. Sitä odotellessa, palataanhan pian blogin pariin - mahtavaa viikkoa teille kaikille!

10 kommenttia:

  1. Mulla oli varmaan tuo vaihe viime talvena, siis se että en osannut pitää mitään päällä ja inspiraatio oli aivan hukassa ja en tuntenut itseäni tyylikkääksi missään vaatteissa kun oli niin kylmä ymmä ym... :D Tänä talvena ei vielä oo moista ongelmaa tullut, voiskohan johtua just siitä teddytakista kun se on niin pitkä, alle mahtuu vaatetta, se on lämmin ja rennon tyylinen jonka kanssa käy niin uggit kuin tasaiset nilkkuritkin - se takki käy just sellaseen rentoon tyyliin mihin talvisin tykkään vuorautua, koska lämmin ja niin edelleen. Nyt sit onkin vaikeeta kuvailla mitään asuja, kun on se aina päällä :') Ymmärsitköhän yhtään mitä mä taas selitin.. :'D Eniwei tästä sai kyllä inspiraatiota talven pukeutumiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mie muistankin, kun tästä oli puhetta! :) Mie en oikeen tiedä missä mättää silleen varsinaisesti, mut kyllähän toi asukuvien ottaminenki on oma juttunsa ku koko ajan sataa. :D :) Ei oikeen onnistunu tänään, josko huomenna paremmalla onnella. <3 Ymmärrän kyllä mitä selität, miulla kans on nyt sellainen mustan villakangastakin rako takeissa ja proto pitäisi sovittaa Antin kanssa, ennen kuin saan leikattua oikeasta kankaasta sen. :) Joskos sit rupeis nää asukriisit helpottamaan. :D Ihana kuulla, sama täällä - pitää alkaa vähän monipuolisemmin käyttämään tuota vaatekaappia! <3

      Poista
  2. Mä en ymmärrä tuota sinun kylmän sietokykyä :'D miten pystyt kulkemaan talvella noin ohkaisissa vaatteissa? Itsestäni tuntuu että saan kaivaa pilkkihaalarin päälle jo 5 asteen pakkasessa :'D
    Mutta oikein kauniita asukokonaisuuksia :) erityisesti pidin noista missä oli käytetty tumman punaisia vastteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, et oo ainoa! :D :'D Kaiken a ja o on se, että materiaalit on luonnonkuituja ja villaa yli 80% tai 100% puuvilla takeissa. Kerrostaminen tekee ilmataskuja - lämpimämpi ja tietty se, että kun kelit alkaa viiletä, niin mie en kotona hautaudu viltteihin ja neuleisiin, koska sisälämpötila pysyy samana. Jos alkaisin laittaa vaatetta lisää päälle sisälläkin, kun ulkona kylmenee -> tarvitsisi vielä enemmän vaatteita pärjätäkseen ulkona, kun keho tottuu isompaan vaatemäärään kuin kesällä, jolloin sisällä on saman verran lämmintä. Sen verran kyllä pitää sanoa, että minulle tulee helposti kuuma ja on yleensä aina lämmin, jonka takia on epäilty mm. kilpparin liikatoimintaa, mutta ei ole siitä kiinni kuitenkaan useista testauksista huolimatta. :) Lämminverinen vissiin. ^^

      Kiitos paljon! Tummanpunaiset vaatteet ovat ihania, toimii omassa tyylissä hyvin. <3 :)

      Poista
  3. Woah! Sulla on kyllä todella inspiroiva tyyli <3 Mä rakastan erilaisia hameita, ja sä yhdistelet niitä niin upeasti ettei voi kuin ihastella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) <3 Ihana kuulla, mie kanssa rakastan hameita ja mekkoja - housuja käytän moottoripyöräillessä. :D ;)

      Poista
  4. Aivan todella kauniita asuja, ihana oli palata näihin koostepostauksen muodossa :) Tosi kauniita talvimaisemia, voi kun itsekin saisi tsempattua talvisten asukuvien kanssa! Tuo kolmenneksi viimeinen asukuva on jotenkin erityisen ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Mie tykkään kans tosi paljon tuosta kolmanneksi viimeisestä asukuvasta, on jotenkin niin hyväntuulinen ja kokonaisuus on just huippu. :) Täällä on kyllä ihania talvisia maisemia, pitäisi hyödyntää vielä vähän monipuolisemmin tätä ympäristöä.

      Poista
  5. Olipa kiva postaus! Vois melkein itsekin selailla vanhoja asukuvia, jos sieltä jotain inspiraationpoikasta löytyisi. Ja samaa mieltä tosta yhdestä kuvasta: niin cool! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! <3 Kannattaa, olisi kiva nähdä kooste siun tyylistä ja asukuvia vuosien varrelta. :) Joo, siis pakko oli Antillekki sanoa et hitsi miten cool kuva ja asu, miksei tämmösiä ole näkynyt viime aikoina? :DD Onneks tuli vastaan, pakko jotain yhtä siistiä kehitellä! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)