torstai 23. toukokuuta 2019

Keltaisia kukkakenkiä ja kesäisiä fiiliksiä

Heips ja toivottavasti sielläkin on ihanan aurinkoinen päivä taas! Eilen palasin työmatkalta Jyväskylästä ja matkalla kyllä satoi, salamoi ja ukkosti siihen malliin, että hirvitti. Kuvailin Instagramissa (@vivianmslb) eilistä päivääni emojien avulla ja julkaisu herätti mukavasti ajatuksia. Eilen oli tarkoitus ottaa asukuviakin, mutta noilla sademäärillä en kameraani ulos vie eli julkaistaanpa tällä kertaa aiemmin otetut asukuvat ihan täältä kotiseudulta. Tässä asussa on aivan ihanat keltaiset kukkakengät, joiden käyttämisestä tulee aina hyvä fiilis.


T- paita - Esprit
Neulehame - Guess
Kaulakoru - Kalevala Koru
Laukku - Marimekko
Kengät - Ella / Nelly.com



Täällä ollaan muutenkin kesäisissä fiiliksissä, sillä lämpöä ja auringonvaloa on riittänyt. Olemme myös viettäneet iltaa ystävien kanssa grillaamisen ja ulkosaunalla saunomisen merkeissä. Valvoimme viime viikonloppuna ystävän kanssa kuistilla istuen auringonnousuun asti ja ihasteltiin pehmeää valoa. Samana viikonloppuna grillasimme ja lämmitimme ulkosaunan myös ihan perheen kesken, näitä kesäisiä puuhia olen odotellut!






Odotan innolla myös avonaisempien kenkien käyttöä, sillä kuorintasukat eivät ole vielä ihan kokonaan tehneet tehtäväänsä eli vähän umpinaisemmilla kengillä mennään vielä muutaman päivän ajan. Näissä kengissä on onneksi niin muhkeat kukkaset varpaiden päällä, etteivät varpaatkaan pahemmin vilku. Keltaisten kenkien kanssa halusin vähän vaaleampaa laukkuakin - keltaista laukkua kun minulla ei ole, niin keltaiseen taittava vaaleanvihreä Alisa- laukku Marimekolta passaa ihan yhtä hyvin.




Tähän kokonaisuuteen halusin jonkun erilaisen t-paidan ja muistinkin tämän paidan rypytetyillä silkkihihoilla. Yksinkertaisen kaunis ja hihat tuovat vähän jotain erilaista yläosaan. Neulehameen puin tällä kertaa niin, että vetoketju ja halkio ovat edessä. Näin sääret pääsivät paremmin näkyviin ja kengät pääsivät paremmin oikeuksiinsa! Keltaisissa kengissä on sitä jotain, vaikka väri on hieman herkkä. Kirkkaankeltainen tuo minulle mieleen auringon ja auringonkukat, jonka lisäksi keltainen on vihreän lisäksi lapsemme lempiväri.



Aurinkoista viikkoa sinnepäin, palataan loppuviikosta taas blogin pariin! :) 

2 kommenttia:

  1. Voi jehna mitkä kengät! <3 Tuollaiset piristäisi kyllä asun kuin asun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Nämä ovat kyllä ihanat, ihan kuin aurinko - piristää yhtä paljon ja väri on niin kaunis. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)