maanantai 4. toukokuuta 2020

Vappuasu taskullisella kellohameella ja kuulumisia

Moikka! Täällä on mukavasti käynyt porukkaa tässä viime päivinä, ihana kun olette löytäneet blogin pariin Vapusta huolimatta. Toivottavasti olette rentoutuneet ja nauttineet Vapusta, vaikka vähän erilainen juhla onkin tässä tilanteessa. Tässä postauksessa onkin vappuaaton asu, kun kävimme peräti ruokakaupassa ja hakemassa takeaway- ruokaa Joensuusta, ettei tarvitse kokkailla kotona. Mies on ollut lomalla tämän viikkoa, joten ollaan oltu aika paljon kotona ja tehty vaikka mitä - kohta taas palataan normaaliin arkeen. Ahkerasti ollaan leivottu täällä kotona kokkaamisen sijaan, mutta ollaan myös ulkoiltu, saunottu, kylvetty, puhallettu saippuakuplia kylvyssä ja käyty moottoripyöräilemässä useampaan otteeseen yhdessä ja erikseen.

Minäkin kävin tänään ajamassa yksin, ei olisi millään malttanut ajaa takaisin kotiin, mutta ranteet menevät kyykkypyörällä helposti kipeiksi heti ensimmäisillä ajoreissuilla talven jälkeen, joten sen puitteissa ajellaan alussa. Ensimmäisten reissujen jälkeen jaksaa sitten ajaa pidempiäkin matkoja! Pitää ehdottomasti joku päivä ajella synnyinpaikkakunnalle sisaruksia moikkaamaan, vaikka vähän ristiriitaiset fiilikset ovat tämän epidemian ja suositusten purkamisen takia.

Bloggaaja-Pohjois-Karjala-tyyli

T- paita - Femme Luxe*
Nahkarotsi ja kellohame - Rokita
Nilkkurit - Bronx
Laukku - DKNY
Aurinkolasit - Instrumentarium*

*Saatu blogin kautta.

Kevat-tyyli-ja-muoti-2020

Taskullinen-kellohame-asussa

Pakko kyllä tuosta moottoripyöräilystä sanoa, että joka vuosi se ihan ensimmäinen ajo jännittää, vaikka kortin olen käynyt kahdeksan vuotta sitten. Nytkin sanoin pihasta lähtiessä, että pysähtelen tuossa matkalla varmuuden vuoksi ja varmistan kaiken sujuvan. Lähdin sitten tästä kotoa ja postilaatikoilla tuumasin, että en hitossa pysähtele ja testaile - pelkästään pieni matka toi varmuutta ja tuntui, kun ei olisi talvea ollut välissä ollenkaan. Rakastan! Ihan mieletön tunne, stressitasot putoaa ihan silmissä ja moottoripyöräily jos joku on sitä elämää.

Pitkat-hiukset-paivan-asu

DKNY-bag-with-golden-details

Mutta josko vähän asustakin tässä postauksessa ja myöhemmin postauksessa vielä kuulumisia, jos jotain erikoista tulee mieleen. Tämä asu on mielestäni hyvän mielen asuja - kellohame päällä ei todellakaan voi murjottaa! Pidän tästä todella paljon niin väriensä kuin yksityiskohtiensakin puolesta. Kellohame liikkuu myös tuulessa ja pyörähdellessä ihanasti, myös tässä pellavasta ommellussa hameessa. Taskullisissa hameissa on kyllä muutenkin sitä jotain, vaikka harvoin tulee taskuja hyödynnettyä kun laukku on aina mukana.

Laitoin myös pitkästä aikaa nämä Bronxit jalkaan ja ihastuin taas uudelleen näihin - miten voikaan kengät olla niin oman näköiset? Minusta nämä tuovat tosi hyvin särmää asuihin ja harvoissa nilkkureissa tai saappaissa on peeptoe- kärkeä, joka on yksi kauneimmista yksityiskohdista kengissä. Todella kestävät kengät kun otetaan huomioon se, että ostin nämä kuusi vuotta sitten ja ensimmäisenä kolmena- neljänä vuotena käytin näitä lähes joka päivä. Viime kesänä käytin näitä Bronxin nilkkureita viikottain, kuten sitäkin edeltävänä vuonna. Nahkakengät kestävät aikaa.

Asu-kellohameella-vappu-2020

Asu-tyyliblogiin-vappuna-2020

Bronx-kengat-mustat-avoimella-karjella

Nyt on myös ihanaa, kun alkaa olla niin valoista, että kuvia saa otettua mihin aikaan tahansa. Se mahdollistaa myös sen, että voimme kuvata mieheni kanssa useammin - helppoa puuhaa ja hän tietää, millaisia kuvia haluan ja tutulla kameralla kuvatessa tarkennukset osuvat sinne minne pitääkin. Näissäkin kuvissa tuli valinnanvaikeus, sillä vain pari kuvaa oli epäonnistuneita ja loput hyviä. Jäi todella hyvä fiilis kuvaamisesta ja mahtava juttu, että en sittenkään ottanut näihin kuviin ilmapalloja tai saippuakuplia vappufiilistä tuomaan. Toimii hyvin ilmankin!

Olen nyt viime aikoina jotenkin nauttinut kuvaamisesta enemmän, kokeiltiin mm. savukranaatteja ja muuten olen videoita kuvannut normaalia enemmän. Tekee ihan hyvää, vähän vaihtelua tulee normaaliin kuvaamiseen ja toisaalta myös inspiroi, tuo uusia ideoita tai ahaa- elämyksiä, jos joku juttu ei toimikaan.

Asukuvat-Sotkuma-Polvijarvi

Tyyliblogi-paivan-asu

Kevat-tyyli-t-paidalla

Kävin eilen myös ulkoilemassa Polvijärven Sotkuman metsäreiteillä - tuntui, ettei päivä lähde käyntiin ja oli niin raikas ilma sateen lisäksi. Ei ollenkaan siitepölyoireita pitkästä aikaa ja 1,5 tunnin metsässä liikkumisen jälkeen happi tuntui kulkevan keuhkoihin paremmin. Voi olla, että sitä juuri tarvitsinkin - rauhallisen hetken, ympäristön ja nappikuulokkeista kuuluvan musiikin. Eikä nenää niiskututtanut enää yhtään, kun satoi koko päivän. Metsäreiteillä bongasin myös muutaman uuden geokätkön, vaikka en itse ko. kätköilyä harrastakaan. Mutta te geokätköilyä harrastavat - Solan ja Sotkuman suunnilla on yllättävän paljon geokätköjä!

Näillä fiiliksillä tänään, jotenkin on niin hyvä olla ja rento fiilis. Lapsesta olen myös todella ylpeä erään asian takia, piti ihan miehelle laittaa viestiä ja tietysti kerroin lapsellekin, miten rohkea ja hieno ihminen hän on. Miten teidän vappu meni? Mitä teille lukijoille muuten kuuluu? :) 

DKNY-saffianonahkainen-laukku

Bronx-korkokengat-avoimella-karjella



6 kommenttia:

  1. Ihanan piristäviä kuvia, tuli ihan todella hyvälle mielelle itsekin! Hame on upea ja tuollaisen voisin itsellenikin haluat jossain kirkkaassa värissä, vaikkapa keltaisessa, oi että <3 Upea kokonaisuus jälleen :)

    Mukavaa, että siellä on päästy moottoripyörä hommiin, tekee varmasti ihan hyvää talven jälkeen ja helpottaa ehkä myös muiden ajatuksien kanssa. Mä huomasin myös kuinka ihanaa oli käydä lenkkeilemässä sateen jälkeen, tänä aamuna mentiin vaunulenkille ja tuoksui jopa ihan kesä. Metsään ei oo vielä päässyt, kun meillä on vähän huonot vaunut tuonne Puijon metsään, mut mietittiin miehen kanssa että lähdettäisiin kaksistaan jollekin luontopolulle ja vietäis vauva hoitoon siks aikaa tässä toukokuun aikana :) Ihanaa kun tulee kesä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata, ihana kuulla! <3 Laitoin tästä asusta myös TikTokiin videon, siinä näkyy hame liikkeessä enemmän. :) Keltaisena tää hame ois ihana, meinasin itelle tehdä mustana ja jossain kuviollisessa myös. <3 Luottohameita, pituus just hyvä, taskut löytyy ja materiaali on viileä päällä myös kesäkuumalla.

      Joo, tekee hyvää ja se on kyllä totta - pääsee vähän tuulettamaan ajatuksia ja keskittymään täysin johonkin ilman keskeytyksiä. Sateen jälkeen lenkkeily on kyllä ihanaa! Viime viikolla ennen sateita alkoi niiskututtamaan jo postilaatikoilla kun oli siitepölyä sen verran, mutta nyt pystyy nauttimaan paremmin ulkoilusta. :) Kuullostaa kyllä todella hyvältä, sehän ois ihanaa parisuhdeaikaa samalla ja ehtii vielä mennä syrjemmällekin ennen itikoita ja mäkäräisiä! <3 Niinpä, tekee hyvää! <3

      Poista
  2. Oi toi asu on ihana, varsinkin hame! ♥ Hui että, moottoripyöräily kuulostaa tosi hurjalta mutta sun kokemuksien perusteella se vaikuttaa tosi upealta hommalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! <3 Tästä asusta pidän itsekin paljon, aivan ihana on. :) Moottoripyöräily on kyllä hyvä harrastus, siinä ajaessa sielu lepää ja on ihana tutustua muihin harrastuksen parissa. Monta uutta tuttua on tarttunut vuosien mittaan matkaan ja vaikka millaisia seikkailuja koettu - josko taas tänä vuonna keksitään kavereiden kanssa uusia reittejä ja uusia seikkailuja! :) <3

      Poista
  3. Oi, ihanaa kun olet päässyt starttaamaan ajokauden! Se on kyllä talven jälkeen suuri kohokohta ja henkireikä, jonka merkitys korostuukin varmasti tänä aikana❤️ Itse en ole vielä ehtinyt ajaa, mutta kelitkinhän muuttuivat kovin talviseksi, niin jospa hetken vielä malttaisi! :) Meidän kyllä täytyy tänä kesänä törmätä pyöräilyn merkeissä!🤩 Tosi ihana toi kuvauspaikka ja jälleen niin tyylikäs asu! Toi sininen kellohame pukee sinua ihanasti! Kiva kun on ollut jo lämpimämpiä päiviä, että pääsee pukeutumaan jo kevyemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut ihana ajella, tekee hyvää ja muutenkin kiva harrastaa aktiivisemmin jotain, kun tanssitunnitkin ovat olleet tauolla. :) <3 Täällä myös oli pari päivää lunta, mutta ne ovat jo ajat sitten sulaneet eli hyvin pystyy ajelemaan. ^^ Treffataan ihmeessä, käydään vaikka siellä kanavalla uimassa (:D) tai siellä unknown destination- paikassa mitä ehdotit aiemmin. Kellohame on ollut kyllä ihana käytössä, pitää ehdottomasti useampia tämänkaltaisia ommella. Tämä koivujen reunustama tie on meidän lähellä, ei ole kuin joku kymmenen kilsaa. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)