perjantai 1. joulukuuta 2017

Kenkäjoulukalenteri, Luukku 1

Tätä postaussarjaa olen miettinyt kauan ja nyt arvelin, että tämä on pakko toteuttaa! Lopussa tulee myös teille joku ylläri, eli kannattaa pysyä kuulolla. Jokaisena päivänä julkaisen yhden kenkäparin, josta kerron postauksen yhteydessä jotain. Luukku tulee jatkossa julki joka päivä aamukuudelta, jotta postaus on näkyvillä myös teille, jotka käytte täällä blogissa aamuseitsemän maissa. Tässäpä siis ensimmäinen postaus koko sarjasta!

David Andersen for Bianco pitsinilkkurit
Pitsinilkkurit - David Andersen for Bianco


Kävin ensimmäistä kertaa Helsingissä koskaan, kun läksimme mieheni kanssa lomalle pääkaupunkiseudulle joskus vuoden 2012 puolella. Varasin satoja euroja mukaan, sillä pääsin shoppailemaan kaupoissa mitä ei Itä- Suomesta löydy vieläkään. Kävin mieheni tätien kanssa kiertelemässä eri paikkoja ja tietysti myös mieheni kanssa kävimme liikkeissä, jotka olivat sellaisia missä halusin ehdottomasti käydä. Yllätyksenä reissun aikana tuli myös, että pk- seudulla usein alennusmyynneistä löytyy 36- ja 37- kokoja, kun taas Joensuusta ei varmasti löydy enää alesta pienempiä kenkiä. Helsingissä ja Espoossa käyn edelleen kenkäkaupoissa, sillä sieltä tekee hyviä löytöjä laadukkailla materiaaleilla ja omaa kokoa löytyy aina.

Bianco mokkanilkkurit

David Andersen mokkanilkkurit korkeilla koroilla

Nämä Biancon mokkanahkanilkkurit pitsisillä yksityiskohdilla ovat aivan ihanat, nämä ostin 80 prosentin alennuksella ja maksoin näistä vain neljäkymppiä. Erittäin kauniit värillisten sukkisten kanssa, mutta talvella hieman liian kylmät käyttää! Pitsien taustalta löytyy muovimaista harsoa, joka antaa lisäkestävyyttä kengälle, mutta ei lämpöä ollenkaan.

Nilkkurit hapsuilla

Kauniit nilkkurit, näitä ei ole ihan hetkeen asukuvissa näkynyt, mutta edelleen pidän näistä ja käytän näitä tietyissä tilaisuuksissa. Takaosan vetoketjusta roikkuva hapsu on huippu, tykkään todella paljon vaatteista ja asusteista, joissa liike näkyy kauniilla tavalla.

Mustat hapsunilkkurit pitsillä

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! <3 Monta vuotta ollut jo mielessä, mut nyt piti ehdottomasti toteuttaa tämä. :)

      Poista
  2. Voi miten söpöt, mutta kieltämättä ei ihan joka kelien kengät vaikka nilkkurit ovatkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Joo, eivät tosiaan ihan lämpimät ole tuolla tuulessa ja tuiskussa, varsinkin kun tuosta vikasta kuvastakin voi huomata et pohjissa ei ole minkäänlaista pitoa lumella. :D :)

      Poista
  3. oi, ihanat <3 mietinkin yksi päivä että tuleekohan sulta kenkäjoulukalenteri tänä vuonna ;) ihana ylläri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, miekin tykkään näistä paljon! <3 Haha, ihana kuulla ja mukava et tuli kuitenki yllärinä et aloitin julkaisemaan tätä postaussarjaa! :)

      Poista
  4. Ooh nyt on hyvä joulukalenteri!!😍 Aivan ihanat nämä korot♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, ihana kuulla! <3 Nää korot ovat kyllä ihanat ja tarvitsisivat enemmän käyttöä. ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)