maanantai 18. joulukuuta 2017

Kenkäjoulukalenteri, Luukku 18

Tästä luukusta paljastuu kengät, jotka ostin toistamiseen pari vuotta sitten kokoa pienemmässä koossa ja olin tuolloin myynyt alunperin omistamani saman malliset kengät. Tämä kenkämalli oli lempparini vuoden 2010 kesänä, kun olin töissä lasten vaate- ja tarvikeliikkeessä - työvaatetus oli vapaa ja oli ok, että persoona näkyy. Sellainen astetta rennompi työpaikka hyvällä työajalla ja minullahan oli nämä korkkarit kesällä usein jaloissa. Tuolloin kesä oli todella lämmin, muistan kun istuttiin pomon kanssa pihalla jäätelöt kourassa tauolla ja töiden jälkeen pyöräiltiin kavereiden kanssa uimaan Ilosaareen, Linnunlahdelle tai Vehkalahdelle. Muistan myös kun eräs ystäväni kävi hakemassa minut aina mukaansa lounaalle, hyvin on jäänyt mieleen! 

Pleaser heels

Pleaser Sandaletit

Näissä Pleaserin sandaleteissa on korkeat korot, mutta myös plattaria päkiän alla, joten kovin korkeilta nämä eivät tunnu käytössä. Simppelin kauniit kengät, nykyisin nahkakenkiin tottuneena nämä eivät varmaan yhtä mukavilta tunnu jalassa - en ole näitä raaskinut vielä monia kertoja käyttää, vaikka käytettyinä nämä ostinkin. Nämä ovat myös malliltaan paljon suuremmat kuin yleensä käyttämäni korkokengät.

Pleaserilla on kyllä todella kauniita kenkiä ja upeita kenkämalleja, mutta laatu ei ole parasta mahdollista. Muutamista vanhoista Pleasereista pohjat ovat alkaneet ns. murentua, yksistä on tereyksityiskohtien värit tarttuneet kengän sisäsivuihin ja eräitä kiiltonahkaisia kenkiä en ole vielä käyttänyt ollenkaan, kun kiiltonahka tuntuu niin kovalta jaloissa. En kuitenkaan raaski myydä, jos minä nyt jossain välissä uskaltautuisin sisäänajamaan kengät käyttöön, vaikka muotoilultaan kengät ovat pohjan osalta kuin nämä.

Pleaser keinonahka sandaletit

Pleaserin korkokengät

2 kommenttia:

  1. Ei hemmetti nää on IHANAT! Mulla on itse asiassa etsinnöissä samantyyliset mutta ehken vähän matalammilla koroilla. Mulla on tämän tyyliset valkoiset ja ne on kyllä niin mun lempparit kesäisin että sen vuoksi myös mustia metsästin viime kesänä mutta tuloksetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, katso ihmeessä Pleaserin mallistoja ja jälleenmyyjiä, miusta heillä on näitä myös matalampina versioina. :) Muistaakseni Kuopiossa oli ainakin vielä viitisen (:D) vuotta sitten kenkäkauppa, jossa oli Pleaserin ja Bordellon kenkiä myynnissä. Kiitos!

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)