maanantai 18. joulukuuta 2017

Rusettipaita päivän asussa

Ajattelin tulla hetkeksi kirjoittelemaan koneelle töiden ja opiskelujen ohessa, sillä en malta olla julkaisematta kuvia tästä asusta - pidän paidasta todella paljon ja kokonaisuus olikin viikonloppuna päälläni, kun menimme synttärijuhlille taas kerran. Sunnuntai- aamuna sain onneksi nukkua pitkään ja heräillä rauhassa ennen Viinijärvelle lähtöä, ehkä siitäkin syystä asu on omasta mielestäni onnistunut, kun sai ihan rauhassa miettiä mitä sitä päälleen laittaisikaan.

Päivän asu, tyylibloggaaja suomi

Pusero - Seppälä
Hame - Esprit
Sukkahousut - DIM* / Joensuun Sokos
Nahkanilkkurit - Calvin Klein
Laukku - DKNY
Trenssi - H&M

*Saatu blogin kautta. 

Kauluspaita rusetilla, vihreä kauluspaita

Verkkosukkahousut, nahkanilkkurit Calvin Klein

Pukiessa arvoin pitkähihaisen ja lyhythihaisen paidan välillä, mutta arvelin että kuitenkin tulee sisällä liian kuuma pitkillä hihoilla ja olin ihan oikeassa, sillä kuuma tuli jo tässäkin kun porukkaa oli aika paljon. Tämä vihreä paita on väriltään aika lähellä silmieni väriä, joten tämä korostaa silmiä kivasti ja on muutenkin malliltaan klassisen kaunis. Tykkään todella paljon tuosta pussy-bow- kauluksesta, näyttää söpöltä ja samaan aikaan naiselliselta. Minusta tällä kauluksella paidat ovat peittäviä, mutta silti seksikkäitä ja passaavat parhaiten kynähameiden kanssa yhteen.

Vihreät silmät, päivän asu, tyylibloggaaja

Outfit, ootd, winter looks, finland

Pussybow shirt, kauluspaita rusetilla

Asun yksityiskohdat, työlaukku, nahkanilkkurit talveen

Tähän asuun valikoitui verkkosukkikset, sillä olen nyt syksyn aikana rikkonut niin monet, että nämä olivat sillä hetkellä ainoa vaihtoehto ja kyllähän nämä sopivat asuunkin. Pääsen tosin pian sukkahousuostoksille, sillä pitää muutamat saada lisää kiertoon rikkoutuneiden tilalle ja löysin Joensuusta liikkeen, josta saa Oroblún sukkiksia (... tai ainakin Oroblún tuotteita mainosikkunan mukaan), joita ostin helmikuussa Italiasta! Kengiksi ajattomat Calvin Kleinin nahkaiset nilkkurit ja laukuksi DKNY:n saffianonahkainen laukku, joka vetää tarvittaessa myös järkkärin sisuksiinsa.

Verkkosukkikset, Calvin Klein korkokengät

Päivän asu, asu synttärijuhlille

Tässä asussa pidän paljon värimaailmasta, joka eroaa hieman normaalista. Vihreä on yksi lempiväreistäni, mutta monia vihreitä vaatteita minulla ei ole. Tämäkin paita meinaa alkaa hieman kinnata hartioista ja selästä, kuten muutamat takitkin baletin aloittamisen jälkeen. Mutta josko tämä tasoittuisi, eikä minun tarvitsisi noiden muutamien takkien lisäksi viedä paitojakin kirppikselle? 

ruudullinen kynähame, vihreä kauluspaita, naisellinen tyyli

Halusin muuten tämän paidan takia laittaa hiukset hieman eri tavalla eli pujautin hiukset niskanutturalle, halusin jättää kauluksen kokonaan näkyviin ja minusta nuttura passaa tähän asuun muutenkin. Haluaisin toisenkin paidan tällaisella kauluksella ja tilasinkin Villisilkiltä muutamat silkkinäytteet, joista yhdestä silkkisatiinista tulen ompelemaan itselleni paidan vähän juhlavammalla materiaalilla.

rusettikauluspaita, kynähame, päivän asu, bloggaajan asu

Minulla on tänään ollut vähän sellainen väsypäivä, sillä heräsin aikaiseen töihin ja asiakastapaamisille. Ajaminen Ylämyllylle ja takaisin huonossa ajokelissä väsytti vähän lisää, eli tässä ollaankin valmiita saunomaan ja lepäilemään illan ajan. Viime aikoina muksu on heräillyt öisin flunssan takia, niin pakko nukkua niin paljon kun vaan pystyy nyt kun hänkin on tervehtynyt ja on tällä hetkellä mummolassa yökylässä. Vielä muutamia päiviä tiukkoja työpäiviä, joululahjojen ompelemista, sitten joulu ja sen jälkeen takaisin töihin - mutta tammikuussa pidän kyllä loman! Tänä vuonna olen malttanut pitää vähän yli viikon lomaa, mutta tammikuulle meinasin viikon loman ottaa koulusta ja töistä, vaikka tuumailtiin tuossa jo miehen kanssa että miten maltan lomailla kotona kun työpaikka on ihan vieressä. Katsotaan ja mennään fiiliksen mukaan! :) Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille, palaan taas pian kenkien ja muiden postausten merkeissä.

hymy, bloggaajan tyyli, pukeutuminen, suomi

6 kommenttia:

  1. Ihana synttärilook:) On tosiaan suloinen tuo kaulus! Paidan väri myös mätsää tosi kauniisti sun silmiisi. Sut tosiaan pitäisi viedä lomailemaan johonkin ulkomaille kun et kykene sitten lähteä työstämään mitään töihin lomasi aikana;) No eikä mitään, ihan ymmärrettävää että vaatteiden teko on intohimosi ja eikös lomalla sulla ole aikaa tehdä myös jotain ihanaa itsellesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! <3 Kaulusmalli on kyllä suloinen, mutta samaan aikaan niin naisellinen. Miulla on suunnitteilla silkkipaitaa samalla rusetilla, tein yhdelle asiakkaalle turkoosin silkkipaidan tämän kaltaisella mallilla ja siitä tuli todella kaunis. Haha, siinä ois kyllä ideaa! :D Katsotaan nyt miten saa loman pidettyä kun sujuvasti oon sairaana edelleen, mut jospa se tästä. Jos ei muuten niin pitää siirtää et voi sit oikeasti lomailla eikä vaan sairastaa. Lomalla ois aikaa tehdä itsellenikin vaatteita, nahkatakista ja kynähameesta täällä haaveilen.... ;) <3

      Poista
  2. Voi, tämä asu on tosi kaunis ❤ Kuten sinäkin, Milla! Ihana kokonaisuus, ja itsekin pidän pussy-bow-paidoista kovasti! 😍 Muista myös kiireen keskellä rentoutua joulun aikaan, ja tammikuussa ehdottomasti sitten lomailet! Ihanaa joulun odotusta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenni! <3 Joo, nämä paidat ovat malliltaan aivan ihania ja parhaimmillaan kynähameiden tai hyvin istuvien housujen kanssa. Meillä ei joulun pyhät menneet ihan putkeen, kerroinkin jo aiemmin siulle ja muille viestillä näistä. :/ Tammikuulle lomaa siis, pitää katsoa joudunko siirtämään kun vielä kipeänä olen. Kiitos paljon, toivottavasti teillä oli mukava joulu kaikesta huolimatta! <3

      Poista
  3. Ihastelin tätä kokonaisuutta jo instassa! Aivan ihanan naisellinen look ja tosi kiva tuo paita♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanan kuulla. Tää asu on jotenkin omaan mieleen todella paljon, ihana kokonaisuus on! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)