sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Juhliin korkokengillä? / Kenkäjoulukalenteri, Luukku 4

Kuvien kengät saatu vuosia sitten yhteistyön myötä KipKop Storelta. Valitsetko juhliin matalat vai korkeat kengät? Minä valitsen pääasiassa korkokengät, ellei tilaisuuden laatu vaadi matalia kenkiä käytännöllisyyden takia. Nyt pikkujouluaikaan monet pukeutuvat juhlavammin ja moni hakeekin naisten juhlakenkiä, sekä mukavia korkokenkiä hakukoneiden kautta. Mikäli et ehtinyt hankkia mukavia korkokenkiä juhliin, niin ei hätää - on muutamia niksejä, millä jaksaa käyttää korkokenkiä pidempään juhlissa!
 


Juhlakenkiä ostaessa ja valitessa kannattaa kiinnittää huomiota ensisijaisesti materiaaliin, sillä usein nahka on kestävin ja toisaalta myös jalalle mukavin materiaali kengissä, sillä kengät mukautuvat omaan jalkaan hyvin. Nahkaiset kengät kannattaa tietenkin ajaa sisään käyttämällä niitä esimerkiksi siivotessa tai pitää jalassa kosteahkojen sukkien kanssa, jolloin nahka mukautuu nopeammin omaan jalkaan. Lämpö nopeuttaa prosessia, kunhan nahka ei pääse palamaan tai kuivumaan. 

Korkokengillä kävelyä helpottaa se, että valitset koon oikein ja useimmiten korkokengissä koko on pienempi kuin käyttämissäsi matalissa kengissä. Jos kantapään taakse jää liikaa tilaa, niin joudut käytännössä painottamaan askelta ja kehon painopistettä enemmän eteen, etteivät kengät tipahda jaloista kävellessä. Se aivan varmasti tuntuu jo parin tunnin korkokenkien käytön jälkeen, eikä lainkaan hyvällä tavalla. 



Mikäli materiaali on keinokuitua, niin voit parantaa jalan tuntumaa esimerkiksi silikonisilla pehmusteilla, jotka voit sujauttaa päkiän alle. Keinokuitukengissä on hyvä muistaa se, että materiaali ei anna kovin paljoa anteeksi ja ihmisillä jalat ovat hieman suuremmat iltapäivällä kuin heti aamusta. Ei siis kannata ostaa liian nafteja kenkiä, mutta seuraavan koon ollessa liian iso, voit ottaa kenkien sisäpuolelle pehmusteet käyttöön kantapään kohtaan ja päkiän alle. Niillä saa kokoa noin puolikkaan koon verran pienemmäksi. Nahkakengissä taas napakka koko mukautuu jalkaan huomattavasti paremmin ja liian isot nahkakengät jäävät käytössä liian isoksi, kun nahka elää käytössä. 

Juhlakenkien pohjat kannattaa ehdottomasti tsekata ennen illanviettoon lähtöä, sillä joissain ravintoloissa ja tiloissa on liukkaat lattiat, etkä halua vetää nurin heti ovella. Jos kenkien pohjissa ei ole ollenkaan pintaa tai karheutta, niin kannattaa ostaa pohjiin liukuestetarrat tai vetää esimerkiksi saksilla kenkien pohjiin karheutta eli tehdä pieniä viiltoja ristiin rastiin. Jälkimmäistä en uskaltaisi tehdä kalliille kengille, enkä nahkapohjaisille kengille, mutta jos pohjat ovat kovaa muovia, niin tuo keino on pop! Ota tarvittaessa vaihtokengät mukaan ja vaihda juhlakengät vasta juhlapaikalla. 







Suosittelen kuljettamaan varmuuden vuoksi rakkolaastareita mukana illanvietoissa! Itse suosin Compeedin rakkolaastareita, sillä muiden brändien rakkolaastareihin rahat ovat menneet hukkaan. Eli ehdottomasti Compeed, ne tulevat rasiassa, joka pysyy kiinni ja mahtuu pieneen tilaan. Tilaisuuden laadusta riippuen kannattaa hyödyntää esimerkiksi ruokailun aika ja ottaa kengät pois jalasta siksi aikaa. Jalkojen jumppailu laittaa veren kiertämään ja lepuuttaa jalkoja kenkien käytön välissä. Joskus riittää, että vain kantapäät liu'uttaa kengistä pois ja antaa jaloille aikaa. 

Näiden vinkkien lisäksi sanoisin myös, että jos et käytä sukkahousuja korkkareiden kanssa, niin kannattaa laittaa jalkoihin edes silkkisuihke, joka tekee ikäänkuin sukkahousumaisen läpikuultavan kalvon jaloille. Se estää rakkojen syntyä ja kengät liukuvat jalkoihin helpommin. Jos jalat eivät millään kestä korkokenkiä, niin muotimaailmassa teipataan joskus toinen ja kolmas varvas yhteen, sillä ne yhteen teippaamalla kipu ei tunnu - tämä on toki vähän pidemmälle menevä vinkki, kannattaa ensin suosia muita. 


Jos sinulta löytyy jo mukavat korkokengät, mutta mietit sopiiko ne juhlaan, niin tämä vinkki on sinulle! Ihmiset hyödyntävät tätä yllättävän harvoin, mutta tavallisistakin korkokengistä tulee juhlakelpoiset, kun lisäät niihin esimerkiksi hiuskoristeeksi tarkoitetun kukan tai muun pinnillä kiinnitettävän yksityiskohdan. Kengät saavat olla koristeidensa kanssa epäsymmetriset ja pinnilliset koristeet on helppo irroittaa jälkiä jättämättä, jolloin kengät sopivat taas arkeen. Jos epäilyttää, sopiiko muka eri näköiset kengät niin tsekkaapa Jimmy Choon Aveline- tai Averly- kengät! Eikun strassikoristeet ja muut hiuskoristeet hyötykäyttöön, "uudet" kengät virkistävät mieltä ja tyyliä. 

Ja hei, pitäkää ehdottomasti hauskaa niillä riennoilla ja muistakaa, ettei muoti ja tyyli ole niin vakavaa. Täälläkin kirjoittelee henkilö, joka ei aina muista omia neuvojaan ja päätyy silloin tällöin kävelemään kengät kainalossa auton kyytiin juhlien jälkeen, oli vuodenaika mikä hyvänsä! Se on sitä elämää - muista heittäytyä välillä ja ihanaa pikkujoulujen aikaa teille kaikille. 

2 kommenttia:

  1. Ehkä ihanin joulukalenteri on taas auennut! :) Ihania kenkiä ja tarinoita.
    Ja miksei, kenkiäkin voi tuunata pikkujouluihin. Ei aina tarvitse olla se bling bling asu.
    Niin kuin totesit, voi välillä nappaa kengät pois jalasta. Ei se niin vakavaa ole. :D Hyvää itsenäisyyspäivää ja odotellaan uuden luukun aukaisua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos tuhannesti! <3 Tää joulukalenteri on aina ihana tehdä työläisyydestään huolimatta, ihan innolla itsekin tekee ja suunnittelee pitkin vuotta :)

      Kenkiä kannattaa tuunata pikkujouluihin ja kenkiähän voi mm. maalata, glitteröidä (just törmäsin Lidlissä kultaglittermaaliin, liekkö vedenpitävää?) ja lisätä vaikka orkidean kukat koristamaan kenkiä, kuten ystäväni Maria teki kuumaliiman avulla. Mahdollisuudet ovat rajoittamattomat ja myös nuo Jimmy Choon kenkien koristeet on helppo tehdä käsin, jos vaan pysyy nauha, neula ja kuumaliimapyssy kädessä! TikTokista löytyi iisi ohje :D Toki hiuskoristeen kiinni napsauttaminen on helpoin ja sen saa vielä helposti pois jälkiä jättämättä. ^^

      Nimenomaan, ei se niin vakavaa ole ja miksi jättää käyttämättä, jos saattaa käydä noin. Ilo irti vaan! Ihanaa itsenäisyyspäivää myös sinulle! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)